ABCD 467 – Stockholm Diary

Kesto: 71:04

15,00 20,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 467 Osastot: , , , , , ,

Kuvaus

Meillä on ilo ja kunnia esitellä teille ensimmäinen yhteinen levymme. Matkasta tuli suunniteltua pidempi, kun covid19 -pandemia siirsi äänitystä vuodella eteenpäin. Levyn syntyhistoria ulottuu kuitenkin kauemmas. Esa-Pekka Salosen Stockholm Diary on ollut suosittu teos jo pitkään. Koska tätä Stockholms Nya Kammarorkesterille tehtyä sävellystä ei ole aiemmin levytetty, sen valinta oli itsestään selvä. Teos myös kuvastaa erinomaisesti KPKO:n ja minun sekä Ruotsin ja Suomen välistä yhteistyötä.

Verklärte Nachtin työstämisessä inspiraationlähteenämme olivat sekä Dehmelin runo että teoksen orkesteri- ja sekstettoversiot. Toivomme teidän lumoutuvan kanssamme Schönbergin kuunloisteen valaisemista rakastavaisista ja heidän fyysisestä ja emotionaalisesta vaelluksestaan läpi yön.

Sally Beamish ilmiselvästi lumoutui Verklärte Nachtista säveltäessään teoksensa Glanz. Se on kiehtova lisä levylle, joka olisi myös voinut saada nimekseen LA Diary: Salonen, Schönberg, Beamish ja Stravinsky ovat kaikki asuneet Los Angelesissa, ja tätä levyä voi pitää salaisena tervehdyksenä toiselta puolen Atlanttia – vapaana rajoituksista, kuten musiikin ja kulttuurin tuleekin olla.

Ensimmäisen yhteisen levyn julkaiseminen sekä yhteistyömme dokumentointi ja juhlistaminen on ollut hyvin antoisaa ja antanut lisäinspiraatiota tuleville musiikillisille seikkailuille. Mutta sitä ennen – nautinnollisia hetkiä tämän levyn parissa!

Malin Broman

Lisätiedot

Tilausmuoto

CD, Digilataus, Digilataus ja CD

Raidat:

  • Salonen, Esa-Pekka (b.1958)

1Stockholm Diary12:35
  • Beamish, Sally (b.1956)

2Glanz5:32
  • Schönberg, Arnold (1874-1951)

Verklärte Nacht
3Grave6:15
4Molto rallentando4:58
5A tempo3:12
6Adagio9:32
7Adagio4:26
  • Salonen, Esa-Pekka (b.1958)

8Lachen Verlernt11:41
  • Stravinsky, Igor (1882-1971)

Concerto in D
9I Vivace5:58
10II Arioso2:58
11III Rondo3:51

Arviot

⋆⋆⋆⋆⋆

Maineikas Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri ja sen taiteellinen johtaja Malin Broman pääsevät loistamaan hengästyttävän hienolla Stockholm Diary -kiekolla. Kunnianhimoinen trippi pitää otteessaan alusta loppuun.

Taidemusiikin klassikot sekä kulttiteokset kylpevät jousien uhkeassa harmoniassa, jonka ajoittainen elokuvallisuus kutkuttaa. Etenkin Esa-Pekka Salosen työt toistuvat pohditulla näkemyksellä.

Juha Seitz, Ilkka-Pohjalainen


Nächtliches aus Ostbottnien

Stockholm Diary; Esa-Pekka Salonen: Stockholm Diary + Lachen Verlernt; Sally Beamish: Glanz; Arnold Schönberg: Verklärte Nacht;  Igor Stravinsky: Concerto in D; Ostrobothnian Chamber Orchestra, Malin Broman; 1 CD Alba Records ABCD 467; Aufnahme 05.2021, Veröffentlichung 01.2022 (71′) – Rezension von Remy Franck

The Ostrobothnian Chamber Orchestra celebrates its 50th birthday with a first album under its artistic director Malin Broman, a Swedish violinist who is also featured in this program as a soloist on violin and viola.
Stockholm Diary for string orchestra by Esa-Pekka Salonen dates from 2004, and after a quiet beginning, the music grows in intensity, rising to a stormy final section.
This is followed by the quiet piece ‘Glanz’ by Sally Beamish, which explicitly refers to Verklärte Nacht. Schoenberg’s work follows next, alternating expressively between calm and feverish, in an interpretation that I found distinctly lacking in sensuality and in passion as well as in shaping breath (Karajan, among others, showed how this works in his Berlin recording).
Esa-Pekka Salonen’s ‘Lachen Verlernt’ was premiered in 2002.The title is a quotation from Schoenberg’s Pierrot Lunaire. The piece begins quietly and lyrically and, like Stockholm Diary before it, builds rapidly. A very short coda concludes the dramatic piece very quietly, in which Malin Broman shows herself to be an accomplished violinist.
Powerful and dramatic, with fine rhythm, Stravinsky’s Concerto in D is presented. The music is edgy, sharp, virtuosic and charged with tension. In all the works, the Ostrobothnian Chamber Orchestra impresses with vital, technically excellent playing. The sound recording is balanced and very present.

Pizzicato 3.2.2022


HS

Klassinen / albumi
Stockholm Diary. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Malin Broman. Alba.

⋆⋆⋆

KESKI-POHJANMAAN kamariorkesterin taiteellinen johtaja ja liidaaja, viulisti ja alttoviulisti Malin Broman on kokonaisvaltainen muusikko, jolle sellonsoittokaan ei tiettävästi ole aivan vierasta. Levy on tallennettu koronaturvavälein. Esa-Pekka Salosen Stockholm Diary soi muhkeasti, mutta Igor Stravinskyn Concerto in D ja varsinkin Arnold Schönbergin Verklärte Nacht kärsivät kiinteyden puutteesta, minkä voi tulkita myönteisesti kamarimusiikilliseksi otteeksi. Sooloteoksissa – Sally Beamishin Glanz ja Salosen Lachen verlernt – Broman todistaa kykynsä luoda voimakasta läsnäolon tuntua.