ABCD 500 – Nostra Culpa

Kesto: 68:57

19,00 

Kuvaus

”Nostra Culpa – Vocal Music by Eugene Birman” on Alban uusi julkaisu Helsingin kamarikuorolta (HKK) johtajanaan Nils Schweckendiek. Kantaaottava julkaisu on kolmeen osaan jakautuva levyhanke, joka on saa- nut otsikkonsa teosten säveltäjä Eugene Birmanin ja libretisti Scott Dielin huomiota herättäneestä ”Twitter- oopperasta”. Albumilla kuullaan kuoron lisäksi Grammy-palkitun Iris Ojan ääntä sekä italialaisen Contem- poArtEnsemblen jousikokoonpanoa.

Helsingin kamarikuoro on yhä Suomen ainoa ammattilaulajista koostuva kamarikuoro. Se aloitti toi- mintansa jo vuonna 1962 ensin Radion kamarikuorona ja vaihtoi nimensä Helsingin kamarikuoroksi vuonna 2005. Kuoron ohjelmistoon kuuluu laaja-alaisesti musiikkia niin renessanssiajalta kuin nykypäivästä ja niiden väliltä, mutta erityisesti kuoro tunnetaan nykymusiikin esittäjänä, mitä myös Nostra Culpa on.

ContempoArtEnsemble on menestynyt italialainen muusikkokokoonpano, joka keskittyy 1900-lu- vun ja aikamme kansainväliseen musiikkiin. Yhtye toimii vaihtelevilla kokoonpanoilla ja tekee usein yhteis- työtä nykytaidekeskusten ja museoiden kanssa korostaen yhteyttä ja vuorovaikutusta musiikin ja kuvataiteen välillä. ContempoArtEnsemble levytti muun muassa Il Mestiere delle Armi -elokuvan ääniraidan, josta sävel- täjä Fabio Vacchin musiikki sai Donatello-elokuvapalkinnon.

Kapellimestari Nils Schweckendiek on esiintynyt orkestereiden, yhtyeiden ja kuorojen kanssa ym- päri Eurooppaa, Yhdysvalloissa sekä Kiinassa sen jälkeen, kun hän debytoi menestyksekkäästi Suomen Kan- sallisoopperassa vuonna 2006 johtaen Richard Straussin Ruusuritari-oopperan. Hän puhuu nykymusiikin puolesta ja on johtanut noin 100 kantaesitystä. Vuodesta 2007 Schweckendiek on vastannut Helsingin kama- rikuoron taiteellisesta toiminnasta.

Eugene Birmanin (s. 1987) musiikkia on luonnehdittu ”kovan luokan draamaksi” ja ”intensiivisen emotionaaliseksi” (BBC) sekä ”yhtä aikaa nerokkaaksi, hypnoottiseksi, rohkeaksi ja kauniiksi” (Festival In- ternazionale A.F. Lavagnino). Hän on ollut esillä lukuisilla radiokanavilla ja saanut paljon julkisuutta ural- leen, jota leimaa peloton keskittyminen yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviin suurimuotoisiin teoksiin. Bir- man on tehnyt yhteistyötä muun muassa Euroopan Unionin, Itävallan ulkoministeriön ja Hong Kongin eri- tyishallintoalueen kanssa. Hän on toteuttanut libretisti Scott Dielin kanssa yhdessä kuusi oopperahanketta.

Raidat:

  • Birman, Eugene

Lamentations
1I Incostante3:59
2II Lento E Leggero6:51
3III Potente5:41
  • Birman, Eugene (b.1987)

Nostra Culpa
4I7:04
5II8:22
  • Birman, Eugene (b.1987)

State of the Union
6I Maanvaalija 12:39
7II Maanvaalija 22:52
8III Reich 14:38
9IV Reich 21:57
10V Oblivio3:14
11VI Lumpen1:36
12VII Tikkun Olam4:37
13VIII Dis-quatere 12:51
14IX Dis-quatere 22:18
15X Dis-quatere 31:43
16XI Dis-quatere 41:32
17XII Maanvaalija 32:51
18XIII Maanvaalija 43:45