ABCD 503 – Fantasias for Viola da Gamba

Kesto: 71:05

19,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 503 Osastot: , , ,

Kuvaus

”Olen saanut soittaa uusien juuri sävellettyjen teosten ensiesityksiä, joiden parissa ennen kokemattomat ja ennalta arvaamattomat elämykset ovat tulleet tutuiksi – nyt jotain samanlaista tapahtui näiden lähes kolmesataa vuotta sitten julkaistujen teosten kanssa.

Jo pitkään on tiedetty Telemannin teosluetteloon kuuluvasta fantasiakokoelmasta viola da gamballe. Kokoelman luultiin olevan kadoksissa pysyvästi, kunnes vuoden 2015 lopulla löytyi yksi säilynyt kappale yksityisessä Ledenburgin linnan kirjastossa Osnabruckissa Pohjois-Saksassa.

Taival näiden teosten kanssa on ollut jännittävä ja erilainen, koska teokset olivat todellakin uusia, enkä ollut kuullut niitä konserteissa tai levyillä. Fantasioita soittaessa sain assosiaatioita joistakin saman aikakauden tunnetuista teoksista, mitkä tuskin ovat olleet vahinkoja, vaan epäilemättä säveltäjän tarkoituksellisia kohteliaisuuksia läheisille kollegoille tai perhetuttaville. Kaikki nämä antavat fantasioiden soittajalle ainoalaatuisen yhteyden teosten aikaan ja paikkaan.”

Markus Kuikka 2021

Raidat:

  • Telemann, Georg Philipp (1681-1767)

Fantasia I [C Minor] TWV 40:26
1I. Adagio-Allegro-Adagio-Allegro3:46FIABA210082
2II. Allegro3:04FIABA210083
Fantasia II [D Major] TWV 40:27
3I. Vivace3:08FIABA210084
4II. Andante2:33FIABA210085
5IIa. Vivace (Da capo)1:07FIABA210086
6III. Presto2:12FIABA210087
Fantasia III [E Minor] TWV 40:28
7I. Largo3:02FIABA210088
8II. Presto2:09FIABA210089
9III. Vivace2:20FIABA210090
Fantasia VI [G Major] TWV 40:31
10I. Scherzando2:48FIABA210091
11II. Dolce3:04FIABA210092
12III. Spirituoso1:47FIABA210089
Fantasia VII [G Minor] TWV 40:32
13I. Andante4:25FIABA210094
14II. Vivace1:45FIABA210095
15III. Allegro2:05FIABA210091
Fantasia VIII [A Major] TWV 40:33
16I. Allegro2:19FIABA210097
17II. Grave1:52FIABA210098
18III. Vivace2:35FIABA210099
Fantasia IX [C Major] TWV 40:34
19I. Presto2:22FIABA210100
20II. Grave3:26FIABA210101
21III. Allegro2:19FIABA210102
Fantasia X [E Major] TWV 40:35
22I. Dolce-Allegro-Dolce-Allegro3:03FIABA210103
23II. Siciliana2:20FIABA210104
24III. Scherzando2:37FIABA210105
Fantasia XI [D Minor] TWV 40:36
I. Allegro2:31FIABA210106
II. Grave1:43FIABA210107
III. Allegro2:42FIABA210108

Arviot

HS

★★★★
MARKUS KUIKKA on ensimmäisiä G. P. Telemannilta vasta 2015 uudelleen löydetyn, gamballe sävelletyn fantasiakokoelman levyttäjiä ja esittäjiä. Levylle on mahtunut yhdeksän kokoelman 12 kappaleesta, mikä on seurausta maltillisten tempojen käytöstä. Yksittäisistä osista löytyy kyllä mielevää tanssillisuuttakin, mutta kokonaisuuden päällimmäinen vaikutelma on rauhoittava mietiskelevyys ja harkitseva ote. Joskus toivoisi etenkin nopeisiin ja leikkisiin osiin lisää menevyyttä ja irtonaisuutta. Sointiasun sävytystä olisi dolce-osissa voinut pehmentää.
Veijo Murtomäki, HS


Yksinäinen gambisti mietiskelee

Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

Telemannin gambafantasiat muistuttavat hänen sooloviulufantasioitaan tyyliltään, tunnelmaltaan ja jopa joiltakin riffeiltään. On kuin soittaja soittaisi itselleen, kokeillen, keksien, kehitellen ja toistaen. Mielikuvitusta on enemmän kuin rakennetta, mutta se sopii Telemannille, ja sopii se myös Markus Kuikalle. Hän tarttuu musiikin mielijohteisiin kevyellä otteella mutta luontevasti ja saa musiikin virtaamaan. Levyä kuunnellessa minusta tuntui, että seuraan hyvin yksityistä ja harvinaista tapahtumaa – musiikkia musiikin itsensä takia, omasta soittamisen ilosta, ei esityksenä.

Hienoa kokemusta tuki varmasti se, että Markus Kuikka soittaa gambaa paitsi suvereenisti myös mukavan persoonallisesti: hän vaikuttaa nauttivan kevyestä diskanttisärinästä vielä enemmän kuin alakielten karheasta herkkyydestä, ja tarvittaessa hän jättää gamban vapaat kielet resonoimaan sointujen tueksi. Nopeita osia Kuikka ei suotta kiirehdi, vaan luo dramatiikkaa ja suunnan tuntua muuten kuin vikkelyydellä, ja hitaissa osissa mietiskely ottaa vallan. Välillä jään kaipaamaan selvempää pulssia, mutta toisaalta ymmärrän, että levyn lumo syntyy nimenomaan siitä, että soittajan oma rytmi ja oma tulkinta kuuluvat puhtaina ja kirkkaina.

Georg Philipp Telemann: Fantasioita viola da gamballe. – Markus Kuikka. (Alba, ABCD 503)

Kuuntele Uudet levyt 14.10.2021, toimittajana Kare Eskola.


Levytärpit: Kadonneet gambasonaatit venyvät syvämietteisyydestä spontaaniin purskahteluun

Kadonneet gambasonaatit
Georg Philipp Telemannin (1681 – 1767) 12 fantasiaa soologamballe löydettiin vasta 2015. Bachin gambasonaatteihin verrattuna ne ovat improvisatorisia purskahduksia. Tunneskaala vaihtelee kepeästä leikittelystä syvämietteiseen pohdintaan. Markus Kuikan soitto on ensiluokkaista. Erinomainen hankinta gambamusiikin ystävälle.
Georg Philipp Telemann: Fantasias for viola da gamba. Markus Kuikka, viola da gamba. Alba.

Risto Nordell, Suomen kuvalehti 11.11.2021

Katselet: ABCD 503 – Fantasias for Viola da Gamba 19,00 
Lisää ostoskoriin