Kuikka, Markus

Markus Kuikka oli jo aloittanut gambansoiton kuultuaan 1990-luvun alussa Helsingissä erästä tunnettua katalonialaista gambansoittajaa. Sen elämyksen jälkeen saivat gambaopinnot vauhtia johtaen lopulta tohtoriopintoihin Sibelius-Akatemiassa, mistä hän valmistui musiikin tohtoriksi vuonna 2009 aiheenaan
baryton ja arpeggione. (Baryton on resonanssikielillä varustettu bassogamba ja arpeggione jousella soitettava kitara.)
Kuikka konsertoi solistina ja esiintyy myös usein johtamansa Jaye Consort Helsinki –gambayhtyeen kanssa. Hän on perustanut BarokkiKuopio- vanhan musiikin festivaalin ja toimi sen taiteellisena johtajana 2005–2016. Barytonin soittajana Kuikka on julkaissut kaksi cd-levyä, The Private Pleasure of Prince Esterházy (2009) ja Luminous Baryton (2012). Kuikka on opettanut gambansoittoa Sibelius-Akatemiassa ja Tallinnan musiikkiakatemiassa. Hän työskentelee
nykyisin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa.

Markus Kuikka started playing viola da gamba after hearing one well-known Catalan viola da gamba player in Helsinki in the early 1990s. From that inspiration sprang his efforts to learn the instrument, ultimately leading to a 2009 doctorate from the Sibelius Academy on the topic of Baryton (a bass gamba with a set of resonance strings) and Arpeggione (a bowed guitar).

Kuikka performs both as a soloist and with the Jaye Consort Helsinki. He has founded the BarokkiKuopio Early Music Festival and was its artistic director from 2005 to 2016. Kuikka has released two CDs, The Private Pleasure of Prince Esterházy (2009) and Luminous Baryton (2012). He currently works at the DocMus Doctoral School of the Sibelius Academy of the University of the Arts Helsinki.