Duration: 53:00
23,00 €
| |||
PIANO TRIO | |||
| Moderato ma appassionato | 9:05 | FIABA2300080 | |
| Andante molto semplice | 6:07 | FIABA2300081 | |
| Allegro Vigoroso | 7:53 | FIABA2300082 | |
| |||
PIANO QUINTET NO. 1 IN A MINOR, OP.30 | |||
| Allegro | 11:19 | FIABA2300083 | |
| Adagio non troppo | 6:49 | FIABA2300084 | |
| Scherzo: Presto | 3:41 | FIABA2300085 | |
| Finale: Allegro | 7:24 | FIABA2300086 | |
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
____________________________________________________
MusicWeb International 7.1.2024
Alba ABCD 524 [52]
Any new musical ensemble faces one vexatious issue – ‘what shall we call ourselves?’ The group of Finnish musicians who have put together this CD have surmounted the problem by simply ignoring it; they are known by their individual names, although, who knows, that may change in the future. The fact is, they play wonderfully well together, and give passionately committed performances of these two fine compositions.
First comes the Piano Trio of Rebecca Clarke, daughter of a German mother and an American father, though born in London in 1886. The booklet notes (written by violinist Reeta Maalismaa’s sister Maija Alander) outline the struggles and disappointments of Clarke’s long life (she lived well into her 90s). But there can be no doubting her exceptional talent.
Her Piano Trio of 1921 is a powerful and expansive example of post-Romantic sonata form, unashamedly influenced by the German tradition. Yet many of the textures, as well as the harmonic language also betray her interest in composers of the French school, such as Franck and Debussy. All of this reminds one – as does the grittiness and uncompromising nature of her music – of her older contemporary Frank Bridge, who was like her, interestingly, a fine viola player.
The Piano Trio’s three movements are an excellent introduction to her style. The opening is aggressive and dissonant, the piano given strident 9ths, followed by nervous stuttering phrases in the strings. The sense of struggle against overwhelming odds is impressively sustained throughout, and these players rise to the challenge of this dramatic, sometimes expressionistic music. The slow movement does nothing to dispel the oppressive atmosphere; it’s only in the finale that the mood lightens, with rustic dance rhythms that sometimes put one in mind of Bartók.
Louise Farrenc was born in Paris in 1804 as Jeanne-Louise Dumont. Her parents were both successful sculptors, and the family was full of distinguished figures in the visual arts. She was a true child prodigy, and entered the Paris Conservatoire at the age of fifteen to study orchestration, piano and composition. In 1821, she married the flautist Aristide Farrenc, who became a successful music publisher, thus enabling Louise’s piano music to become well-known around Europe – Robert Schumann wrote favourably of her Piano Variations on a Russian Melody.
The Quintet Op 30 is written for the unusual combination of violin, viola, cello, double bass and piano, and when first performed in the 1840s did much to enhance Farrenc’s growing reputation. The influence of Schumann is easy to detect, but, as with Clarke, her own voice is always strongly present. She builds each movement with confidence and a sure sense of direction, the thematic material strongly characterised. I particularly enjoyed the rather Schubertian Adagio non troppo, relaxed and spacious, with a most expressive ‘cello solo at its start from Tuija Rantamäki. The third movement is a headlong Presto, and full marks to the players for taking it at its word and going like the wind – brilliant!
This is a fine issue, beautifully recorded, and presenting two powerful works which, it hardly needs saying, deserve to be far better known and more often played than they are at present. Hopefully this CD will play an important part in correcting that state of affairs.
Gwyn Parry-Jones
___________________________________________________________
Herkästi ja intohimolla tulkittua kamarimusiikkia – arviossa Rebecca & LouiseLEVYT | Tuntuu siltä, että musiikin maailmaan ei kerrallaan sovi montaa naista. Siksipä onkin ilahduttavaa, kun Alba on julkaissut kaksi naisten säveltämää kamarimusiikkiteosta.
Rebecca & Louise. Rebecca Clarke: Pianotrio, Louise Farrenc: Pianokvintetto nro 1. Reeta Maalismaa viulu, Aino Oksanen alttoviulu, Tuija Rantamäki sello, Kati Salovaara kontrabasso ja Mirka Viitala piano. Alba 2023.
Paljon on muuttunut siitä, kun Suomessa 1990-luvulla nostettiin esiin säveltäviä naisia. Tuolloin ilmestyi Pirkko Moisalan ja Riitta Valkeilan kirja Musiikin toinen sukupuoli (1994). Samoihin aikoihin perustettiin myös yhdistys Nainen ja musiikki.
Nykyään taidemusiikin naisten sävellyksiä soitetaan erityisen paljon Yleisradiossa. Konserttien ja festivaalien ohjelmistoissa tilanne on huonompi. Eniten soitetaan Fanny Henselin musiikkia, mutta hän on ohjelmistossa usein tyttönimellään Mendelssohnina.
Poikkeus on tietysti taiteen akateemikon arvonimen vasta saanut Kaija Saariaho, jonka nimeä kantaa muun muassa tanskalainen musiikkifestivaali. Tampereen elokuvafestivaaleilla nähty Riitta Raskin käsikirjoittama ja ohjaama hieno dokumenttielokuva Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki tulee elokuvateatterilevitykseen kesän lopulla.
Tuntuu siltä, että musiikin maailmaan ei kerrallaan sovi montaa naista. Siksipä onkin ilahduttavaa, kun Alba on julkaissut kaksi naisten säveltämää kamarimusiikkiteosta.
* *
Pariisilaisen Louise Farrencin (1804–1875) a-mollipianokvintetto vuodelta 1839 on säveltäjän opusnumero 30. Farrenc oli tuottelias säveltäjä, joka sai teoksensa omana aikanaan myös julkisuuteen. Lisäksi hän oli pianisti, Pariisin konservatorion pianonsoiton professori ja varhaisen kosketinsoitinmusiikin tutkija.
Farrencin neliosaisessa pianokvintetossa on komeutta ja herkkyyttä. Tyylillisesti siinä soi enemmän klassismi kuin romantiikka.
Rebecca Clarkella (1886–1979) oli yhdysvaltalaissaksalainen tausta. Oman elämäntyönsä hän suoritti Englannissa ja Yhdysvalloissa. Clarke myös soitti alttoviulua yhtenä ensimmäisistä naisista lontoolaisessa ammattiorkesterissa.
Pianotrio vuodelta 1921 pamauttaa heti alkuun ilmoille jännitteisen rytmisen teeman. Toisessa osassa keskustelu jatkuu ja soolo siirtyy soittimelta toiselle. Trio on jotenkin hienolla tavalla outo ja kiehtova. Jälki-impressionistinen ja moderni.
Naisten kamarimusiikkia esittävät naiset ovat paneutuneet syvälle Clarken ja Farrencin teoksiin ja tulkitsevat niitä herkkyydellä ja intohimolla.
Erityiskiitos Maija Alanderille, kun hän kirjoittaa levyn esittelyssä säveltäjäsiskoista eikä naissäveltäjistä!
Marja Mustakallio
_________________________________________________________
Rebecca & Louise -uutuuslevyllä on vahvaa ja suurimuotoista kamarimusiikkia. Viiden naisen muusikkojoukko hallinnoi kappaleiden vyöryvoimaa taidolla, ja tarkkuudella.
Rebecca & Louise -uutuuslevyn kansikuva iskee humoristisesti mutta tositarkoituksella silmää pystypäisen naisasia-asenteen suuntaan. Levyllä esiintyvät muusikot nostavat korkealle kyltin, jossa on säveltäjä Rebecca Clarken valokuva. Säveltäjä Louise Farrencin kuva on toisessa kyltissä, joka nojaa maahan muusikkoviisikon edessä.
Vaikka musiikinhistorian varjoihin jumittuneiden naissäveltäjien esiintuomistalkoisiin osallistuvat kaikensukupuoliset muusikot, tämän uutuusalbumin äärellä tuntuu tärkeältä mainita, että levyllä soittaa viisi naista, viisi naisoletettua: viulisti Reeta Maalismaa, alttoviulisti Aino Oksanen, sellisti Tuija Rantamäki, basisti Kati Salovaara ja pianisti Mirka Viitala.
Levyllä on kaksi teosta, Clarken pianotrio sekä Farrencin ensimmäinen pianokvintetto. Kumpikin teos on levytetty jo aiemminkin, mutta historian unohtamien säveltäjien päivänvaloon tuominen edellyttää tietynlaista kriittistä massaa: lukuisia levytyksiä, lukuisia konserttiohjelmia, lukuisia radio-ohjelmia. Alba-levy-yhtiö julkaisi maaliskuussa yhden tuota massaa karttutava levytyksen. Ja varsin ilahduttavan sellaisen!
Levyn esittelytekstissä dramaturgi Maija Alander pohtii raikkaasti ja lähietäisyydeltä historiallisten miessäveltäjien langettamaa varjoa, jonka alla tämänkin levyn naissäveltäjät työskentelivät. Alander päättää tekstinsä ehdotukseen: jääköön tuo varjo hetkeksi syrjään! Hän tarjoaa myös vaihtoehtoisen näkökulman: Rebecca Clarke ja Louise Farrenc eivät säveltäneet miesten varjossa, vaan miehistä huolimatta.
Sekä Farrenc ja että Clarke työskentelivät aikoina, jolloin esimerkiksi sellaiset ominaisuudet kuin suurieleisyys, mestarillisuus, voimakkuus, rohkeus ja rajoja rikkovuus, tuntuivat käsittämättömiltä ja mahdottomilta naisten säveltämään musiikkiin yhdistettynä. Tätä kaikkea Rebecca ja Louise -uutuusalbumilla kuullaan.
Louise Farrencilla oli sukupuolensa vuoksi saada sinfonisia teoksiaan esitetyksi. Kenties sen vuoksi hänen pianokvintetollaan on sinfonisia piirteitä. Se on neliosainen ja noudattaa sinfonista muotokaavaa, jossa kunkin osan jälkeisessä hiljaisuudessa muodostuu mieleen odotusarvoinen hahmo seuraavan osan luonteesta: briljantti ja korskea ensimmäinen osa petaa melodisella soololla käynnistyvää adagio-osaa, joka puolestaan synnyttää tarpeen pippuriselle scherzo-osalle. Kolme eriluonteista osaa kerryttävät materiaalia loisteliaalle finaalille.
Kvintetto läikkyy tuon tuosta myös pianokonsertoksi, etenkin ensimmäisessä osassa. Pianisti Mirka Viitala karkaa ketterästi suvereeneille virtuoositaipaleille tavalla, joka saa hymyn huulille. Tätä levyä tekee mieli kuunnella suurella volyymilla suuressa huoneessa, johon musiikki mahtuu levittäytymään ja jonka ikkunoista näkee kauas. Myös henkilökohtaiset muistot Kuhmon kamarimusiikin iltakonserteista helteisessä voimistelusalissa tahtovat tihkua mukaan kuuntelukokemukseen. Tämän henkilökohtaisen muiston jakaminen on tapa kysyä, missä piilossa tämäkin teos oli vielä 1980-luvulla.
Rebecca ja Louise -levyn äänitys palvelee Farrencin ja Clarken musiikin hehkua ja tarjoilee monia ilahduttavia yksityiskohtia. Esimerkiksi se, miten Kati Salovaaran basso on saatu muhevasti läsnäolevaksi, on nautittavaa. Kvintetti tuo esiin Farrencin sävelsatsin täyteläisyyden välttäen reilulla marginaalilla prässäyksen ja yliahdetun saundin karikot. Finaalin lopussa kuultava hienoinen tempon kiihdytys ja sen purkava hidastus ovat hyvä esimerkki siitä hienosäädön tasosta, jolla tämä porukka operoi. Mikään ei mene överiksi. Dynamiikan, tempojen ja soitinten keskinäisen balanssin säätely toteutuvat maltillisesti ja hyvällä maulla annostellen. Tällaisen vyöryvoimaisen sävelkielen tiedetään tempaisseen kokeneitakin muusikoita tulkinnallisiin ylilyönteihin.
Ehdotan, että Rebecca & Louise -levyn muusikot keksivät itselleen bändinimen, jotta heitä voi helpommin seurata konsertteihin, festivaaleille ja seuraavien levytysten ääreen. Ainakin minä seuraan!
