ABCD 422 – Walter Wolff – Music for piano, cello and violin

Kesto: 71:38

19,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 422 Osastot: , , , , , , ,

Kuvaus

Suomalaissyntyinen, opiskelumaassaan Hollannissa ja muualla Euroopassa jazzpianistina isoa uraa tehnyt Walter Wolff lopetti jazzpianistin uransa vuonna 2012 ja siirtyi klassisen musiikin säveltämiseen. Nyt julkaistavalla levyllä kuullaan Wolffin säveltämää kamarimusiikkia sooloviuluteoksesta pianotrioon. Wolff yhdistää tyylikkäästi jazzista tulevia rytmiikoita ja improvisaation tunnelmaa hyvin laaja-alaisesti klassiseen musiikkiin. Levyt tunnelmat liikkuvat tulisesta rytmiikasta rauhalliseen lähes meditatiiviseen rauhoittumiseen. Levyllä soittavat loistavat muusikot tekevät levystä erittäin mielenkiintoisen ja nautittavan kokonaisuuden.

 

Walter Wolffin päättäväinen säveltäjädebyytti

Walter Wolff on tai oikeastaan oli suomenruotsalainen jazz-pianisti, joka opiskeli Hollannissa ja teki niin kansainvälistä uraa, ettei Markus Partanenkaan häntä juuri tuntenut, kun kysyin. Vuonna 2012 Wolff joutui lopettamaan pianonsoiton ja kanavoi luovuutensa taidemusiikin säveltämiseen. Lajinvaihdon tuloksia on nyt saatu Alba-yhtiön uutuuslevylle, jota leimaa jazz-taustan tuoma raikkaus ja etenkin debyytille erityinen päättäväisyys. Wolffin tausta näkyy levyn muusikoissa. Nykymusiikkiin erikoistunut pianisti Gabi Sultana vaikuttaa Belgiassa, monigenreinen viulisti Merel Junge Hollannissa, ja selloa levyllä soittaa RSO:n soolosellisti Tomas Nuñez-Garcés Ahvenanmaalta. Levy sisältää kaksi pientä pianotrioa, normimittaisen sellosonaatin sekä soolokappaleita viululle ja pianolle. Wolffin sävelkielessä kuuluu eurooppalainen taidejazz. Tyylitellyt genreviittaukset jazzin ja taidemusiikin suuntiin, selvät tai kantikkaat rytmit, sointuisan mehukkaat jazz-harmoniat ja jazz-rakenteista tuttu blokkiajattelu erottavat Wolffin akateemisesti koulutettujen säveltäjien tasakoosteisesta joukosta. Musiikki on skaala- ja harmoniavetoista, kun taas tekstuurit ja sointivärit eivät saa Wolffilta juurikaan huomiota. Näiden ominaisuuksien takia musiikista puuttuu sellainen plastisuus ja orgaaninen kehittyminen, mitä taidemusiikkisäveltäjät saavat aikaiseksi pienilläkin kokoonpanoilla. Wolff on säveltäjänä aloittelija mutta muusikkona kokenut, joten veikkaan että hän pystyy nopeasti vaikka muutaman sävellystunnin avulla hankkimaan lisää teknistä osaamista – jos haluaa. Jo tällaisenaan Wolffin musiikki vetoaa. Ilmaisu on tunteikasta, voimakasta ja välillä hyvinkin tummasävyistä, mutta sen toteutus pysyy läpikuultavan kirkkaana ja on helppoa seurata. Wolff tietää mitä haluaa säveltää, ja se välittyy levyllä paremmin kuin säveltäjien debyyttilevyillä yleensä. Levyn muusikot edustavat sitä uutta, taitavaa taidemuusikkosukupolvea, joka ymmärtää napakan rytmisyyden ja svengin päälle. Etenkin Gabi Sultanan pianismi vakuuttaa. Silti soitto on välillä taidemusiikillisempaa kuin musiikki ehkä vaatisi. Etenkin sellosonaatin ääriosiin kaipaan enemmän kimmoisuutta ja vähemmän paatosta, olkoonkin että musiikki käsittelee turhautumista ja sisuuntumista pakotetun lajinvaihdon edessä. Tällaisenaan levy on myös mainio osoitus Alba-yhtiön nykyisen nokkamiehen Erkki Nisosen mielenkiintoisesta linjasta. Säveltäjä Walter Wolff ei ehkä ole valmis tuote, mutta ainakin hänen musiikkinsa on vahvasti kiinni taidemusiikin todellisuudessa vuonna 2018, ja siinä on tarina. Sellaisia levyjä on mielekästä tehdä. Walter Wolff: Sellosonaatti; General Impression, Size and Shape; Trio #1; Trio #2; Viisi lyhyttä kappaletta pianolle; Fuga. – Gabi Sultana, piano, Tomas Nuñez-Garcés, sello, ja Merel Junge, viulu. (Alba, ABCD 422) Uudet levyt 13.3.2018, toimittajana Kare Eskola.

 

Walter Wolff: Music for piano, cello and violin (Alba)

Suomenruotsalainen Walter Wolff on vaihtanut lajia. Wolff itse toteaa ytimekkäästi Music for piano, cello and violin –levyn kansivihkosessa: “Tämä levy on osa työtä, jonka aloitin vuonna 2012, kun lopetin urani jazzpianistina ja ryhdyin säveltämään klassista musiikkia.” Lajinvaihto on erittäin onnistunut, ja laatulevyjä tuottamaan tottuneen Alba-yhtiön uutuus on mitä mainioin levy niin klassisen musiikin kuin myös jazzin ystäville. Levyllä soi niin Wolffin jazztausta kuin myös tuore innostus klassiseen musiikkiin. Säveltäjä itse ei soita levyllä, vaan musiikista vastaavat pianisti Gabi Sultana, sellisti Tomas Nuñez-Garcés ja viulisti Merel Junge. Levy sisältää kaksi pientä pianotrioa, sellosonaatin sekä soolokappaleita viululle ja pianolle. Wolffin sujuvassa sävelkielessä kuuluu paljossa eurooppalainen tämän ajan taidejazz. Ilmaisultaan monipuolista musiikkia o jännä kuunnella.

Raidat:

  • Wolff, Walter

Sonata for Cello and Piano
1Andante moderato7:06FIABA1800040
2Adagio ma non troppo5:37FIABA1800041
3Allegro!10:07FIABA1800042
General Impression, Size and Shape
4Part III4:38FIABA1800043
5Part IV3:50FIABA1800044
6Trio #17:43FIABA1800045
7Trio #210:42FIABA1800046
Five Short Pieces for Solo Piano
813:53FIABA1800047
923:05FIABA1800048
1034:51FIABA1800049
1142:02FIABA1800050
1254:15FIABA1800051
13Fuga3:40FIABA1800052