ABCD 338 – The Tongue-Twister

Kesto: 62:24

19,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 338 Osastot: , , , ,

Kuvaus

Johan Ölander Quartet
with guest Will Vinson

The Tongue-Twister

Johan Ölander Quartet on rumpali Johan Ölanderin johtama jazzkvartetti, johon kuuluvat lisäksi Ari Polojärvi (kitara), Hannu Hiltula (kosketinsoittimet ja saksofoni), Vesa Saloranta (basso) ja Johan Ölander (rummut). Yhtyeen esikoisalbumi Always Afterwards (Alba ABCD 281) julkaistiin syksyllä 2009 ja se on saanut hyvän vastaanoton sekä median että kuuntelijoiden keskuudessa.

Uudella albumilla The Tongue-Twister bändi on ottanut askeleen eteenpäin. Rohkea, svengaava ja tarttuva ovat sanoja, joilla tuoretta levyä voidaan kuvailla. Yhtyeen soittama musiikki on Johanin käsialaa. Tyyliltään sitä voisi kutsua kaikenkattavasti “nykyajan jazziksi”, mutta jazzia yhtäkaikki. Kappaleissa on panostettu vahvoihin ja tarttuviin melodioihin, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei rytmillä ja svengillä olisi merkitystä – onhan Johan kuitenkin rumpali. Vaikutteita musiikkiin on haettu myös muualta kuin jazzista, koska maailma on täynnä hienoa musiikkia joka ei tunne raja-aitoja. Kaikilla yhtyeen jäsenillä on takanaan pitkä ammattilaisura musiikin saralla.

• Vierailevana tähtenä levyllä kuullaan saksofonisti Will Vinsonia New Yorkista

www.johanolander.net
www.myspace.com/johanolanderdrums

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

“[…] Nyt pari kuukautta sitten ilmestynyt uusin, The Tongue Twister, kuulostaa enemmän nykyaikaisen jazzin ilmaisulta, rohkean groovaavalta ja svengaavalta. Levyn kymmenen kappaletta ovat kaikki Johanin tuoreita uusia sävellyksiä. […] JÖQ:n esitys on rehevää jazzia yhtä kaikki, luistavaa sellaista, johon on lisätty mukavaa ja tarttuvaa soundia maailmanmusiikista. Siinä ei ole minkäänlaista uhmakkuutta, vaan kaikki panostus on laitettu melodiseen esittämiseen hyvällä rytmillä.”
JKi / Jazzrytmit

Raidat:

  • Ölander, Johan (1757-1818)

1Alternating Stories7:53FIABA1200013
2Solidarity Hearts5:50FIABA1200014
3Mr. Balance5:27FIABA1200015
4The Tongue-Twister5:48FIABA1200016
5What We Will Find7:13FIABA1200017
6Edmund & Tenzing5:12FIABA1200018
7My Little My6:52FIABA1200019
8Trouble Getting To4:38FIABA1200020
9At the End of the Day6:35FIABA1200021
10Tubes6:49FIABA1200022