ABCD 334 – Seppo Pohjola Jousikvartetot 1-4

Kamus-kvartetti

Kesto: 69:50

19,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 334 Osastot: , , , , ,

Kuvaus

Seppo Pohjola (s. 1965)
String Quartets
Jousikvartetot 1-4

Kamus-kvartetti
Terhi Paldanius viulu
Jukka Untamala viulu
Jussi Tuhkanen alttoviulu
Petja Kainulainen sello

Seppo Pohjolan jousikvartetot 1-4 maailman ensilevytyksinä
Seppo Pohjolan sävellyslevyllä kuullaan vuosien 1990-2006 välillä syntyneet jousikvartetot 1-4:

• Pohjola tuli alun perin esiin ankarana modernistina, mistä oiva esimerkki on ensimmäinen jousikvartettovuosilta 1990-1991. Pohjola itse myöhemmin laski tämän todelliseksi debyytikseen säveltäjänä.

Toiseen jousikvartettoon vuodelta 1995 kuuluu jonkin verran myös toisenlaista, pehmeämpää ainesta, joka ei kuitenkaan saa määräävää asemaa. Säveltäjä kertoo tämän olleen viimeinen teos ennen murrosvaihetta.

Jousikvartetto nro 3 on vuodelta 2000, ja se on edustava näyte uudesta, vapaammasta tyylillisestä asenteesta.

• Jouni Kaipainen kuvaa neljättä kvartettoa: Dramaturgian vastaansanomattomuus ja erilaisten kudostyyppien sommittelun monipuolisuus nostavat neljännen jousikvarteton yhdeksi tekijänsä pääteoksista ja merkkipaaluksi suomalaisessa kvartettomusiikissa.

Pohjolan teosten loistavana tulkkina kuullaan debyyttilevyllään nuori, menestystä nauttinut Kamus-kvartetti, joka harjoittaa myös mahdollisimman aktiivista ja monipuolista konserttitoimintaa.

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Jousikvartettojen valioita

“Seppo Pohjolan kaksi viimeistä jousikvartettoa kuuluvat lajinsa valioihin. […] Kamus-kvartetin soitossa on oikeata keveyttä, reipasta revittelyä ja puikahtelevaa rytmisyyttä.”
Jukka Isopuro / Helsingin Sanomat

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Nuori Kamus-kvartetti loistaa Seppo Pohjolan parissa

“Kamus-kvartetti on levyttänyt hienot tulkinnat Seppo Pohjolan neljästä jousikvartetosta. […] Kamus-kvartetti selviää vaikeasta tekstuurista leikiten. Sen soitto kilpailee maamme parhaiden kvartettien parissa – soinnin samettisen puolen nostan Suomen mestariksi.”
Janne Koskinen / YLE Uudet levyt

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Arvio/Review: MusicWeb International

 

Raidat:

  • Pohjola, Seppo (b.1965)

Jousikvartetto nro 1 (1990-1991)
1I2:10
2II1:33
3III1:55
4Jousikvartetto nro 2 (1995)15:28
5Jousikvartetto nro 3 (2000)15:04
Jousikvartetto nro 4 (2006)
6Part I19:14
7Part II13:45