ABCD 440 – Organ music of the 21st century

Kesto: 68:47

19,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 440 Osastot: , , ,

Kuvaus

Levyllä kuullaan 2000-luvun urkumusiikkia Susanne Kujalan tulkitsemana. Hän antaa äänen Veli Kujalan, Maija Hynnisen, Minna Leinosen, Olli Virtaperkon ja Antti Auvisen sävellyksille, joissa urkujen tuottama sointimassa, rytmiset värähtelyt ja kuohkea tekstuuri pääsevät oikeuksiinsa. Susanne Kujalan taiteellisen toiminnan tärkeimpinä tavoitteina on antaa säveltäjille mahdollisuus ammentaa soinnillisista ulottuvuuksista ja kantaesittää heidän teoksiaan erityyppisillä uruilla.   Veli Kujala (s. 1976) opiskeli harmonikansoittoa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui vuonna 2010 musiikin tohtoriksi aiheenaan uusi suomalainen harmonikkamusiikki. Kujalan monipuolinen sävellystuotanto käsittää soolo-, kamarimusiikki- ja orkesteriteoksia.  Hän on esiintynyt useiden orkestereiden solistina ja kantaesittänyt yli 60 teosta harmonikalle.   Säveltäjä ja äänitaiteilija Maija Hynninen (s. 1977) on tullut tunnetuksi teoksista, jotka yhdistävät ihmisääntä, elektroniikkaa ja poikkitaiteellisuutta. Hynninen opiskeli Sibelius-Akatemiassa 2003–2011 Paavo Heinisen oppilaana suorittaen samanaikaisesti viulunsoiton kandidaatintutkinnon Norjan Musiikkikorkeakoulussa 2004. Hän aloitti musiikkiteknologian tohtorintutkinnon Sibelius-Akatemiassa 2015. Sävellysopinnot täydentyvät jatkotutkinnolla Yhdysvalloissa UC Berkeleyssä, missä hän keskittyy myös elektroakustiseen musiikkiin CNMAT-keskuksessa.   Minna Leinosen (s. 1977) teokset saavat usein impulssinsa jokapäiväisistä, ulkomusiikillisista ilmiöistä kuten suomalaisesta ympäristöstä, kansanperinteestä tai arkiesineistä ja -soinneista. Leinonen toimii luottamustehtävissä mm. Suomen Säveltäjät ry:n hallituksessa ja valmistelee tohtoriopintojaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-osastolla.   Edinburghin yliopistossa ja Sibelius-Akatemiassa sävellyskoulutuksensa saaneen Olli Virtaperkon (s. 1973) läpimurto säveltäjänä tapahtui hänen vuonna 2009 Radion sinfoniaorkesterille kirjoittamansa orkesteriteos Kurun myötä. Hän on tehnyt myös big band -musiikkia UMO Jazz Orchestralle sekä Hollannin radion Metropole Orchestralle ja toiminut European Jazz Orchestran sellistinä ja säveltäjänä.   Antti Auvisen (s. 1974) musiikissa modernistinen sävelkieli yhdistyy väkevään draamallisuuteen, tihentyvien ja purkautuvien jännitteiden intensiiviseen hengitykseen. Sellaiset orkesteriteosten nimet kuin Junker Twist (2015), Himmel Punk (2016) ja Turbo Aria (2017) luovat vahvoja mielikuvia ja taidemusiikille epätavallisia assosiaatioita. Auvisen säveltämä ooppera Autuus (2015) on saanut arvostetun Teosto-palkinnon.

————————————————-

Susanne Kujala (s. 1976) toimii konsertoivana urkurina, kamarimuusikkona ja improvisoijana. Hän on aktiivinen ja arvostettu aikamme musiikin esittäjä, joka on kantaesittänyt yli 50 soolo- ja kamarimusiikkiteosta. Kujala on valmistunut musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2013 aiheenaan Urut – uuden musiikin instrumenttina.         As an organist I am able to choose my repertoire from a wide range of organ works of different styles and eras. I treasure passionately traditional organ art, organ music as well as the art of organ building. My discography includes works by composers such as J. S. Bach, F. Liszt, M. Reger and features significant instruments of Finland.  The richness and variety of organ types offer a tremendous amount of possibilities for expressing musical ideas. To give contemporary composers the opportunity to explore these possibilities of sounds even further, to present the features of the organ to composers and to premiere their new works are essential goals of my artistic work.  I hope you will find this collection of contemporary organ works, the performances and the sound of the organs inspiring.  Susanne Kujala

Raidat:

  • Kujala, Veli (b.1976)

1Cyclone (2006)12:47
  • Hynninen, Maija (b.1977)

Trois Mondes for organ and electronics (2010–11)
21. Mouvement perpétuel4:35
32. La cathédrale engloutie7:10
43. L’escalier à spirale6:02
  • Leinonen, Minna (b.1977)

5Par Préférence (2009)9:45
  • Virtaperko, Olli (b.1973)

Dawkins (2007–2008)
6I Kopioitujat2:8
7II Kohti monimuotoisuutta7:47
8III Kuolemattomat kierteet6:49
  • Auvinen, Antti

9Singel Excelsis (2012)11:42

Arviot

Finnish Music Quarterly

The fascinating contemporary organ

“Kujala’s new Alba recording includes an excellent and fascinating collection of works from five Finnish composers.”

Organist Susanne Kujala, a frequent commissioner and performer of new music, has also taken on the task of introducing composers to the subtleties of her instrument.

Kujala’s new Alba recording includes an excellent and fascinating collection of works from five Finnish composers. In Trois Mondes for organ and electronics (2010–2011), Maija Hynninen takes inspiration from the auditory and visual illusions of Jean-Claude Risset and M.C. Escher. In Olli Virtaperko’s Dawkins (2007–2008), the titles of the movements (Replicators, Towards polymorphism, Immortal coils) come from Richard Dawkins’s book The Selfish Gene, and chains of DNA form winding melodies upon a deep pedal tone.

Cyclone (2006) by Veli Kujala gives a faithful description of the storm, with moments of deceptive calm. Minna Leinonen combines in Par Préférence (2009) fluctuating unison textures with thick masses of sound, while Singel Excelsis (2012) by Antti Auvinen grows twice from almost nothing into a violent roar.

Anna Pulkkis/Finnish Music Quarterly 10.5.2019


HSALBUMI, KLASSINEN
V. Kujala
, Hynninen, Leinonen, Virtaperko, Auvinen. Susanne Kujala. Alba. ★★★★

UUDEN urkumusiikin melko tavanomaisen verkkaisuuden sijaan nyt tarjolla on liikettä riittämiin.
Veli Kujalan Syksloni pursuaa hurjasti kieppuvia pyörteitä ja kasaantumisia. Antti Auvisen Singel Excelsis on hornankattila energisyydessään.
Maija Hynnisen Kolmeen maailmaan lisätty live-elektroniikka huimaa sointipyramideillaan. Minna Leinosen Par Préférence leikkii urkujen sointimahdollisuuksilla. Olli Virtaperkon Dawkins tarjoaa suikertavien köynnösten ja pilpattavien sävelpisteiden kisailua. Susanne Kujalan urkutaide huikaisee.