Kuvaus
LeikkikaluSatakieli
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
Lauri Pulakka kapellimestari
Sinikka Sokka laulu & kertoja
Koko orkesterin voimin lastenlauluja
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin lapsille suunnatulla levyuutuudella LeikkikaluSatakieli kuullaan vanhoja ja tuttuja lastenlauluja uusina Lauri Pulakan orkesterisovituksina. Keskipohjalaiset soittavat levyn kaikilla raidoilla, Sinikka Sokka tulkitsee laulullaan uudet sovitukset Hämähäkistä, Täti Monikasta ja Magdalenasta sekä kertoo Pekka Jalkasen säveltämän, H.C. Andersenin tarinaan perustuva musiikkisadun Satakieli.
Instrumentaaliversioina kuullaan Sisääntulosikermä (sisältää mm. sävelmät Elefanttimarssi, Viisi pientä ankkaa, Huomenna mennään Korkeasaareen, Pienen pieni veturi, Leipuri Hiiva), Piippolan vaari, Leopold Mozartin Leikkikalusinfonia, Pienet sievät (sävelmäketjusovitus sisältää kappaleet Pienen pieni veturi, Pienet sammakot, Pikku Kakkosen posti ja Pieni posteljooni), Peppi Pitkätossu sekä Claude Debussyn Pieni paimen ja Räsynuken tanssi
Satakieli on kertojalle ja kamariorkesterille sävelletty teos, jossa satakielen tarinaa kertovat sekä kertoja että musiikki. Säveltäjä kertoo itse teoksestaan seuraavaa: “Kaikilla henkilöillä ja tapahtumilla on oma sävelasunsa. Oikea satakieli on huilu, keinotekoinen satakieli syntetisaattori, vanha Kiinan keisari on hiukan kärttyinen sello ja pöyhkeä hoviherra Tsing Pei näppäillen soitettava kontrabasso. Lisäksi pikkuisella keittiöpiialla, vatsaan koputtamista pelkäävällä hoviväellä, lehmillä, sammakoilla, aaveilla ja kuolemalla on niilläkin oma musiikkinsa.”
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Lastenlevystä hyvä mieli
Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin lastenlevy on herkullinen paketti. Leopold Mozartin Leikkikalusinfonian ja Pekka Jalkasen musiikkisadun väliin on mahdutettu joukko Lauri Pulakan sovittamia tuttuja lastenlauluja ja muutama osuvat otos klassisen musiikin puolelta. Solistiksi äänitteelle on saatu Sinikka Sokka, joka kykenee sekä upeaan lauluun että mukaansatempaavaan kerrontaan.
Toisin kuin aikanamme usein on tapana, tämä levy ei tingi soitannan ja äänityksen laadusta tuumaakaan siksi, että kyseessä on lastenlevy…Lauri Pulakan sovitukset ovat monitasoisuudessaan kuin hyviä lastenkirjoja. Lapsi voi eläytyä rikkaaseen ilmaisuun samalla, kun aikuinen odottelee mielenkiinnolla, vaihdetaanko seuraavaksi Wagnerin vai Vivaldin tyyliin…Pekka Jalkasen musiikkisatu Kiinan satakielestä on levyllä tarpeen, koska sen myötä levy välttää erään lastenlevyjen helmasynnin. Me aikuiset kun haksahdamme luulemaan, että lapsiin uppoaa vain hauska hulluttelu. Jalkasen teos on ehdottoman hieno ja syvällinen kokonaisuus, joka ei aliarvioi lapsen tunneälyllistä kapasiteettia.
Jospa tämän äänitteen ääreltä voisi jollekin lapselle aueta uusi kurkistusluukku johonkin syvempään ja sävykkäämpään. Klassisempaan musiikkiin tottuneelle lapselle tämä levy on täysosuma.
Mikko A. Himanka / Keskipohjalainen
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Barnaglatt klassiskt
För den som vill köra in också ett klassiskt idiom för sina barn kan Lauri Pulakkas och Mellersta Österbottens kammarorkesters skiva LeikkikaluSatakieli vara ett alternativ. Arrangemangen av barnsångsklassiker som Imse vimse spindel och Pippi Långstrump är finurliga. I en del sånger hör vi en idealiskt moderlig och musikalisk Sinikka Sokka. Hon agerar också berättare (på finska) i Andersens saga Näktergalen, tonsatt av Pekka Jalkanen. Kunde fungera utmärkt som språkbad i en finlandssvensk familj!
Lena von Bonsdorff / HBL
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Soivia satuja
“Näyttelijä ja laulaja Sinikka Sokan sielukkaasti esittämät Magdaleena ja musiikkisatu Satakieli kuuluvat mainion levyn parhaaseen antiin. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri tunnetaan tinkimättömästä taiteellisesta tasostaan, eikä kuulijan tarvitse nytkään pettyä. Musiikin ilo tarttuu, ja pienen ja isommankin mielikuvitus lähtee laukkaamaan.”
Saga Wiklund / Kotiliesi
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
“Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin levystä kuvastuu lastenmusiikin ajallinen ja tyylillinen laaja-alaisuus … Lastenlauluihin on koottu sukupolvilta toisille siirtyneitä klassikoita, joiden tulkkina, kuten sadun kertojana, Sinikka Sokka on yksiselitteisen esikuvallinen. Kaikkiaan viime vuosien parhaimpia lastenlevyjä.”
Antti Häyrynen / Rondo
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––