Kuvaus
“Britteinsaarilla on omanlaisensa musiikillinen perinne. Puhutaan “pastoralismista”, idealisoidusta maaseudusta ja maalaismaisemista, kaiketi kaipuusta viattomuuden aikaan, missä pidättyväisyys ja soveliaisuus yhä hallitsevat.
Elgar onnistui yhdistämään brittiläisen pidättyväisen sentimentaalisuuden vahvaan saksalaisperäiseen sävellysosaamiseen, ja vuosisadan vaihteen teoksissaan hän nousi yhdeksi Euroopan hienoimmista säveltäjistä. Elgaria seuraavasta uuden vuosisadan säveltäjäsukupolvesta alkoi löytyä taitavia ja persoonallisia säveltäjiä kuten Gustav Holst ja Ralph Vaughan Williams. Mielenkiintoinen nimi on myös heidän ikätoverinsa, vuonna 1879 syntynyt Frank Bridge, jonka musiikissa oli hivenen enemmän keskieurooppalaista modernismia, jopa ekspressionismia. Bridgen musiikki vaikutti syvästi muun muassa nuoreen Benjamin Britteniin.
Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri tunnetaan voimakkaasta intensiteetistään, joka on omiaan vaikkapa Shostakovitshiin. Paneutuneet, hyvin harjoitellut tulkinnat takaavat yleensä laadun. Mutta Brittenin musiikki kaipaa minun makuuni myös soinnillista ja rytmistä puhtautta ja tarkkuutta, joista tällä kertaa hieman jäädään. Rouhea ja voimakkaan tunnepitoinen ote ei ole omiaan herättämään henkiin Brittenin kvaliteetteja.”
Yle Klassinen/Ville Komppa 3.6.2016
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
KUUKAUDEN LEVY/RONDO CLASSIC 7/2016
“Maa ilman musiikkia” oli saksalaisen kriitikon Oskar Adolf Hermann Schmitzin 1900-luvun alussa lausuma tuomio Britanniasta, ja se on jäänyt elämään osana kulttuuridebattia. No, enää lausumalla ei ole pohjaa, sillä saarivaltakunnan nykymusiikki on hyvin elävää. Vanhemman musiikin suhteen taas on kysyttäv, paljonko esitysperinteessä on syytä mielikuvaan.
Kapellimestari Sakari Oramo on jo useassa yhteydessä kunnostautunut brittimusiikin raikastajana, ja työ jatkuu Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin uudella levyllä. Täytyy myöntää, että yleensä lähden kuuntelemaan Benjamin Brittenin, Edward Elgarin, Gerald Finzin ja Franck Bridgen musiikista koostuvaa ohjelmaa haukotuksiin valmistautuen, mutta nyt jo alku säpsähdyttää aistit valppaimmilleen, ja sellaisena ne pysyvät koko levyn ajan. Brittenin Bridge-muunnelmien alun fanfaarit sinkoilevat tilassa rajuina, ja heti perään tunkeudutaan syvälle sisäiseen suruun ja epäilyyn. Seuraava marssi on markantti, täynnä hiipivää uhkaa, ja Aria Italianon Rossini-parodia on rämäpäisin kuulemani.
Sakari Oramo tekee keskipohjalaisten kanssa brittimusiikille saman kuin taannoin C.P.E. Bachin musiikille monet palkinnot voittaneella levyllään: terävöittää dynaamiset kontrastit äärimmilleen ja tunkeutuu jokaiseen karaktääriin kuin suurennuslasin kanssa. Brittityyliin assosioitu siveellisyys pysyy loitolla, ja teoksista avautuu joka käänteessä uusia puolia. Brittenin muunnelmasarja jatkuu Klassisellä Bourélla, joka yleensä kuullaan nimensä mukaisena pastissina. Niin ei käy Oramon johtamassa esityksessä, jossa vanha hovitanssi saa ärhäkät, melkein vihaiset aksentit. Sitä seuraavan Wienervalssin polytonaaliset jännitteet, liioitellut kohotahtipidätykset ja vääristyneet irvistykset tuntuvat koko vanhan, degeneroituvan kulttuurin kuvalta. Molto perpetuo on maaninen, ja surumarssissa toistuva bassoaihe on kuin naulan hakkaamista arkkuun. Yhdeksäs variaation on “Chanf“, viaton laulu, mutta Oramo tuo esiin sen takana piilevän uhan. Finaalin fuuga alkaa takaa-ajona mutta hiljentyy kysymysmerkiksi. Esityksen perusteella on helppo kuvitella, että pasifisti Brittenillä oli synkät ajatukset mielessään teoksen syntyvuoden 1937 maailmanpoliittisesta tilanteesta. Oramon terävänäköinen tulkinta ajankohtaistaa teoksen, ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri tuo esiin rikkaan väriskaalansa. Tekstuurin valotus melodioiden, säestysten ja rytmin suhteineen on monitasoista, ja dynamiikka ulottuu repäisyist hiljaisuuden äärelle. Entä Elgar? Eikö hänen kohdallaan viimeistään tule se haukotus? Ei, sillä Oramo luo jousiserenadin alakuloon uutta ilmavuutta välttämällä vibratoa ja antamalla säestyskuvioiden pompahdella irtonaisina. Finzin Romanssi saa soida vienona, ja Bridgen Idyllit ja kansansävelmät ovat kuin historiallisia laatumaalauksia, joiden arjenpako on tiedostettua. Vain päivä Two English Songs-teoksen valmistumisen jälkeen puhkesi Skagerrakin meritaistelu.
Levy on huippuluokkaa paitsi soiton, myös muhkean äänityksensä osalta. Harvoin keskipohjalaisten sellot ja bassot ovat soineet niin purevina kuin tuottaja Simon Fox-Gálin Kokkolan Snellman-salissa marraskuussa 2014 johtamassa äänityksessä.”
Harri Kuusisaari
