ABCD 471 – Masa Orpana Honk – The Chase!

    Kesto: :

    23,00 

    The Chase! -CD sisältää aiemmin vain digijakelussa julkaistuja kappaleita sekä ennen julkaisematonta, konsertissa äänitettyä musiikkia.

    Tuotetunnus (SKU): ABCD 471 Osastot: , , ,

    Kuvaus

    Vuonna 2012 perustetun Honkin kokoonpano on kolme vuotta sitten kasvanut kahdella saksofonistilla, ja Orpana onkin tehnyt uudet sovituksensa varta vasten tälle laajennetulle yhtyeelle.  Esityksissä korostuu puhallinsektion rooli bändissä sekä eri saksofonien rytmiset ja soinnilliset mahdollisuudet. Konserttibiisien lisäksi levyn muidenkin kappaleiden bändiosuudet on tallennettu live-äänityksinä.

    Merkittävä osa levyn kappaleista on Masa Orpanan säveltämiä instrumentaaleja. Tyylillisesti ne ovat saaneet inspiraationsa laajasta afroamerikkalaisen juurimusiikin kirjosta: New Orleansin rhythm and bluesista, Chicagon ja Texasin bluesista, länsirannikon jazz-vaikutteisesta, svengaavasta jump bluesista, gospelista, soulista ja funkista.

    Orpanan instrumentaalien lisäksi The Chase! -levyllä on mukana yhtyeen kitaristin Johnny Gideonin(alias Jonni Seppälä) perinteisen rhythm and bluesin hengessä keinuva kappale Looking for My Baby sekä muutama Honkin versioima tyylilajin klassikko. Kappaleilla kuullaan Seppälän miellyttävän rentoa, svengaavaa laulua sekä väkevää ja yllätyksellistä kitarointia. Myös fonistien soolot äityvät villeiksi.

    Alba on aiemmin julkaissut kaksi Masa Orpana Honkin pitkäsoittolevyä: Travelin’ Home (2014) ja Honk (2018) sekä Orpanan levyt Honky Tonk Man (2005), Brothers (2008), EP:t Shakin’(2021), The BigB (2021) ja Rusty (2018) sekä useita Masa Orpanan singlejä. Orpana tunnetaan myös muun muassa Jazzmuseo, Anssi Tikanmäki Orchestra, Rakka, Olmarin Unioni jaGroovy Eyes -yhtyeiden jäsenenä.

    Arviot

    Tuotearvioita ei vielä ole.

    Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “ABCD 471 – Masa Orpana Honk – The Chase!”

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Raidat:

    • Orpana, Masa (b.1973)

    1The BigB:
    • Smith, George

    2Cross-Eyed Suzie Lee:
    • Orpana, Masa (b.1973)

    3Shakin' at the Southpark:
    • Cale, JJ (1938-2013)

    4Crazy Mama:
    • Orpana, Masa (b.1973)

    5Slower Slower:
    • Pascal, Milton (1908-1976)

    6I'm a Lonely Man:
    • Orpana, Masa (b.1973)

    7Chasin' up:
    8Looking for my Baby:
    9Ratzo: