ABACD 23 – Akkapelimannit – Kaustinen

Akkapelimannit

Kokonaiskesto: 61:11

17,90 

Kuvaus

Pelimanniporukka oli 1980-luvun alussa Kaustisella vielä kovin miesvoittoinen. Tästä suivaantuneena viulisti Kreeta-Maria Kentala pyysi kavereitaan mukaan ensimmäiseen kaustislaiseen naispelimanniyhtyeeseen, ja niin syntyi Akkapelimannit. Uusi levy on läpileikkaus vuosien varrella yhtyeelle kertyneestä ohjelmistosta, johon kuuluu muun muassa yhtyeen jäsenten ja sukulaisten sävellyksiä. Myös kaustislaisten pelimannisäveltäjien Konsta Jylhän ja Wiljami Niittykosken tuotannot ovat luonnollisesti aina olleet tärkeä osa Akkapelimannien repertuaaria. Kaustislaiset perinnekappaleet, alun traditervehdyksen ja perinteisen moniosaisen häätanssin, purppurin, kappaleet on yhdistetty sikermiksi. Kaustislaisen musiikin tenhovoima pitää pintansa vuosikymmenestä toiseen. Harmoonien ja basson tanssipoljentoinen säestys kuljettaa vahvana musiikillista tarinaa eteenpäin viulistien koristellessa kepeästi kaartelevia melodioita. Ajatukset lentävät musiikin myötä jokilaakson kesäisiin maisemiin: Mosalankosken kuohuihin, laajoihin peltoaukeisiin, pyörtänöiden päivänkakkarapuskiin ja korkealla liitäviin pääskysiin. Akkapelimannien soittajat ovat Kaustiselta lähtöisin olevia muusikoita: Minna Järvelä kouluttaa viulisteja Lahden konservatoriossa, Jaana Virkkala opettaa musiikkia luokanopettajaopiskelijoille Jyväskylän yliopistossa, Kaija Saarikettu on viulumusiikin professori Sibelius-Akatemiassa, Maria Pulakka ja Leenakaisa Sandberg ovat Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin viulisteja ja Kreeta-Maria Kentala on freelancer-barokkiviulisti. Merja Wirkkala on tehnyt elämäntyönsä Kansallisoopperan solistina ja kanttorina, Kaarina Nisonen Keski-Pohjanmaan konservatorion pianisti-säestäjänä. Soittajille on yhteistä lapsuus soiton ja laulun parissa Kaustisella, ja kaikki ovat saaneet ensimmäiset isot musiikilliset elämyksensä pelimannimusiikista.

Raidat:

  • Trad.

1Ylitalon Jussin marssi – Pääskysvalssi – Luomalan masurkka – Vanha jenkka – Tiltan polkka8:24
2Luonnon ääniä4:14
3Hämärtäissä2:13
4Iloa ja surua1:52
5Kaustislainen marssi2:50
6Merimiehen hauta1:43
7Suruni suuri2:11
8Miettivä sydän – Ihanalla kedolla2:21
  • Vapaavuori, Joonas

9Mikonkankhan marssi2:29
  • Kentala, Aaro

10Mosalan myllyllä1:45
  • Kentala, Kreeta-Maria

11Mosalan Olokan flikuleeri2:42
  • Järvelä, Minna

12Tiskivalssi2:12
  • Järvelä, Jorma

13Bergbackan jenkka2:13
  • Pulakka, Maria

14Pulakan polokka1:6
  • Trad.

15D-duurialotus – Hoppatahti – Silia valssi (Teksan Maijan roskapuuvalssi) – A-molliflikuleeri – Hyppytahti – Villen marssi6:38
  • Villoldo, TradAngel

16Tulisuudelma1:57
  • Tynnilä, Valto

17Pieni sydän2:57
  • Jylhä, Konsta

18Kruunu-Marjaanan polska2:13
19Metsämarssi2:24
20Tähtisilmä3:25
  • Jylhä, Konsta

Polkkia
21KÄKI-JAAKKO TUIKKASI POKKARIA NILIKHAN2:42