Tuomas Mali on toiminut pianomusiikin sekatyömiehenä sooloesiintymisiä, kamarimusisointia, opetustyötä ja musiikkikirjoittajan tehtäviä yhdistellen. Pianistina hän on ollut erityisen kiinnostu- nut aikamme musiikin esittämisestä. Laajempia projekteja ovat olleet muun muassa yhdysvaltal- aisen nykysäveltäjän George Crumbin koko pianotuotannon esittäminen sekä monipuolinen työ uusimman suomalaisen piano-ohjelmiston parissa. Esimerkiksi Olli Koskelinin ja Kai Niemisen kanssa yhteistyösuhde on jatkunut vuosia ja tuottanut monia uusia teoksia ja äänitteitä.
Hän on esittänyt ja levyttänyt myös koko Erik Bergmanin pianotuotannon. Levytyksiä hän on tehnyt myös Kai Niemisen ja Erkki Palolan musiikista. Klassisromanttista ohjelmistoa hän on esittänyt erityisesti kamarimuusikkona.