Freund, Pia

sopraano

“Minulle taide tarkoittaa mahdollisuutta kommunikoida. Laulajana, luonnollisestikin, sanat ovat työkaluni, ja musiikki antaa siivet tulkinnalle. Niinpä huomaan aina uudestaan hakeutuvani työyhteyteen aikamme säveltäjien ja runoilijoiden kanssa.

Olen myös pohjattoman kiinnostunut eri taidemuotojen yhdistämisestä; siitä, miten vaikka kuvataide voi keskustella musiikin kanssa, tai runoimpro tanssin kanssa. 

Mielestäni on tärkeämpää yhdistää kuin eriyttää. Eri taidemuotojen yhdistäminen rikastuttaa kommunikoinnin mahdollisuuksia!

Uteliaisuus on ajanut minut ihanien produktioiden äärelle; kuten tämänkin, Ilari Laakson ja Chrys Saltin yhteistyön, Jam Potin äärelle.

Ensi kosketus Ilari Laakson musiikkiin syntyi hänen kutsustaan, teoksen Writing These Poems myötä. Hänen rikas sävelkielensä yhdistettynä Chrys Saltin vahvaan runouteen sai minut pian ehdottamaan jatkoa ja ajatuksen laajentamista; 

miten runojen sanat voisivat musiikin lomassa toimia myös itsenäisinä elementteinä, tarinan kannattelijoina?

Syntyi Jam Pot, ystävyyden hillokattila, jota keskinäisellä kunnioituksellahämmensimme kaikki. Työtapa oli ainutlaatuinen; 4:n taiteilijan yhteistyön ja kommunikoinnin jälki on mielestäni kuultavissa tämän levyn annissa:

Säveltäjä salli vapauden heittäytyä – runoilija avasi oven sanojensa historiaan.”

Pia Freund:

www.piafreund.com