Oulaisten Nuorisokuoro

“Vuonna 1972 perustetussa Oulaisten Nuorisokuorossa laulavat tytöt ovat pääasiassa Oulaisten peruskoulusta ja lukiosta. Mukana on myös muutamia koulunsa päättäneitä opiskelijoita. Kuoron ohjelmisto on monipuolinen. Erityisen runsaasti kuoro on laulanut aikamme musiikkia, myös useita suomalaisten nykysäveltäjien teoksia kantaesityksinä.

Kuoron ensimmäisiä saavutuksia oli Yleisradion myöntämä harrastemusiikin kunniapunnus 1970-luvun puolivälissä. Sittemmin kuoro on saanut useita huomattavia palkintoja niin koti- kuin ulkomaisissakin kilpailuissa.” (1)

Tämänhetkistä tietoa kuorosta ja sen toiminnasta voit lukea Oulaisten Nuorisokuoron nettisivuilta

Lähteet:

1: Vuonna 2007 julkaistun NCD 32 -levyn booklet