Brahms IV Segerstam

Reviews

KESKISUOMALAINEN

Väkevää Brahmsia kapellimestarilegendalta

Levyt

BRAHMS IV SEGERSTAM
Turku Philharmonic Orchestra
Leif Segerstam, kapellimestari
Alba

Leif Segerstam on tunnetuimpia kapellimestareitamme maailmalla. Hän tekee paljon uutta ja vanhempaa musiikkia. Myös säveltäjänä hän on kunnostautunut multimuusikko. Nykyään hän esittää joka konsertissaan myös oman sinfoniansa. Niin myös tällä levyllä Sinfonian nro 295 “ulfSöDErBlom in Memoriam“.
Segerstamin tulkinta Brahmsin Neljännestä sinfoniasta on väkevä. Siinä on voimaa ja vitaalisuutta. Se vaikutti koko jämerällä voimallaan, yltäkylläisyydellään ja mieleenpainuvilla melodioillaan, jotka ovat lihaisia ja täyteläisiä, mutta silti mureita. Turun orkesteri ei vielä kuulu aivan arvoluokkaan, mutta paljon hyvää siitä jo löytyy. Erinomaisia puhallinsooloja ja käyrätorviryhmä oli nautittavaa kuultavaa.
Jari Pitkänen, Keskisuomalainen, 1.5.2019

Turun filharmonisen orkesterin Brahms-sarjan vahva päätös

“Kapellimestari Leif Segestamin ja Turun filharmonisen orkesterin Brahms-sarja sulkeutuu. Sievästi valmistumisjärjestyksessä julkaistuista sinfonioista on vuorossa viimeinen neljäs sinfonia. Tutusti mukana on myös Leif Segerstamin omaa sävelistöä.

Segerstamin musiikin voi ajatella olevan kuin yksi suuri ja vuolaasti pärskivä sävelvirta, joka on liruteltu pienemmiksi teospuroiksi. Ajatus vahvistuu, kun vertailee uusinta äänitteellä olevaa sinfoniaa nro 295 vaikkapa aiempiin TFO:n kanssa tallennettuihin sinfonioihin nro 288, 289 ja 294. Voimallisesti ja enimmäkseen kovaäänisesti mylläävän härösävelistön vastapainoksi Segerstam sommittelee myös pieniä hiljentäviä suvantoja. – – “
Aki Yli-Salomäki, YLE Uudet levyt 30.4.2019
Voit lukea koko arvostelun täältä.

Leif Segerstam mit breitem Brahms und seiner 295. Symphonie

Johannes Brahms: Symphonie Nr. 4; Leif Segerstam: Symphonie Nr. 295 (ulFSöDErBlom in Memoriam…); Jan Söderblom, Violine, Roi Ruottinen, Cello, Turku Philharmonic Orchestra, Leif Segerstam, Klavier & Ltg.; 1 SACD Alba ABCD 432; Aufnahme 2016, Veröffentlichung 04/2019 (66’33) – Rezension von Remy Franck

Diese SACD gehört zu jenen Produktionen die man mit voller Lautstärke hören muss. Genauer gesagt: Wenn mein Linn-Vorverstärker auf den normalen Wert von 50-55 eingestellt ist, bleibt das Klangbild matt und dumpf. Bei 65 aber hat es, ohne wirklich zu laut zu sein, viel Dynamik, Farben und Transparenz. Warum ich das schreibe? Nun, um, Musik zu erleben, muss man die richtige, die passende Lautstärke haben. Wenn ich als Rezensent das nicht bei jeder CD machen würde, würde ich so manche Aufnahme falsch einschätzen.
Also: die Musik dieser SACD kommt erst zur Geltung, wenn sie relativ hoch ausgesteuert wird.
Dann freilich ist sie gut für ein wunderbares Brahms-Bad. Leif Segerstams Tempi sind (ausgenommen im 3. Satz) eher auf der langsamen Seite, aber sein breiter Brahms hat Kraft und ist klanglich nahrhaft. Gleich am Anfang fällt das trotz ruhigem Tempo Beschwingte, sanft Tänzerische auf, ein Merkmal, das man auch im vierten Satz wiederfindet. Und das Allegro giocoso ist ein Kabinettstück eigener Prägung, weil der Dirigent nicht nur munter dirigiert, sondern mit den Holzbläsern regelrecht kecke Akzente setzt. Sehr apart!
Die dem Dirigenten Ulf Söderstrom gewidmete 295. Symphonie von Leif Segerstam ist ein zunächst dunkel brodelndes Klangmagma, kommt dann fast zum Ersterben, rafft sich wieder auf, um schließlich in verschiedenen Phasen von mystischer Verwandlung extraterrestrisch zu enden.

Leif Segerstam’s broad Brahms has power and a nourishing sound. Right at the beginning, despite its slow tempo, the lively, softly dancing of the music is noticeable, a characteristic that can also be found in the fourth movement. And the Allegro giocoso is a cabinet piece of its own, because the conductor not only conducts very lively, but also sets downright bold accents with the woodwinds. Very apart! Leif Segerstam’s 295th Symphony, dedicated to the conductor Ulf Söderstrom, begins with a dark, bubbling magma of sound, which then almost comes to extinction, reawakens, and finally ends extraterrestrially through various phases of mystical transformation.

Records International

Description: Segerstam’s 295th Symphony (there’s something perversely satisfying about writing that in defiance of the naysayers who steadfastly refuse to comprehend the composer’s intentions in “Letting the FLOW go on” (that’s No.288 – 08S050) with his inexhaustible symphonic output) is one of the most impressive of his ongoing sequence of free-pulsative, conductorless symphonies that play for approximately the duration of Sibelius’ 7th. This could well be to do with the work’s inspiration; almost anything, from scientific discoveries to philosophical musings to a visiting cat (No.289 – 07T063), can spark Segerstam’s creative process, but this one is an in memoriam tribute to Ulf Söderblom, a pivotal figure in Finnish musical life and apparently something of a mentor to Segerstam, who recounts performing under his baton in his early career as violinist and violist. This has elicited a heartfelt, somber, and imposing memorial from his younger colleague, even richer of texture and more scaturient with ideas and invention than usual. Segerstam uses a musical motif based on the musically translatable letters of Söderblom’s name, which occurs intermittently in the work, used as a refrain by the concertante solo parts in lamenting dialogue. The work announces itself dramatically, with a swelling crescendo that crashes and breaks on two massive brass chords, followed by an angry, turbulent section. This gives way to a kind of slow movement, a haunted, still episode, suspended in time. When the music recovers its momentum it develops into a slow funeral march punctuated by brass interjections, the last of them very Sibelian indeed. The Brahms is very much what you would expect; slightly slower than average but not excessively so, massive but not heavy, and with an impeccably judged dramatic topography that doesn’t deliver too much too soon but progresses surely toward the final passacaglia, ensuring that that movement’s ascent of its successive mountain peaks is as inexorable and momentous as possible.
Turku Philharmonic Orchestra; Leif Segerstam.