Varhaismusiikkiin erikoistunut yhtye Earthly Angels perustettiin vuonna 2016 Vaasa Baroquen taiteellisen johtajan, Kajsa Dahlbäckin, toimesta. Yhtyeen ensimmäinen albumi palkittiin Yleisradion “Vuoden levy” -tunnustuksella vuonna 2018. Earthly Angels esittää laulettua kamarimusiikkia pääasiassa 1600- ja 1700-luvuilta. Yhtye keskittyy läheiseen suhteeseen tekstin ja musiikin välillä, uusien kiinnostavien varhaismusiikkikappaleiden löytämiseen repertuaariinsa sekä tekemään varhaismusiikista merkityksellistä yleisölleen nykyajassa.
“ABCD 464 La Rêveuse” has been added to your cart. View cart