Candomino

“Candomino on noin 40 nuoren aikuisen espoolainen kamarikuoro, joka esittää ja levyttää raikkaita tulkintoja taidemusiikin eri alueilta renessanssista nykymusiikkiin. Kuoroa johti vuosina 1967–2005 sen perustaja, musiikkineuvos Tauno Satomaa, minkä jälkeen musiikista on vastannut musiikin maisteri Esko Kallio. Candominosta on kehittynyt vuosien kuluessa arvostettu ja tunnettu kamarikuoro, jonka maine on kasvanut kymmenillä menestyksekkäillä konserttimatkoilla ympäri maailman. Candomino on palkittu niin kansainvälisissä kuin kotimaisissa kuorokilpailuissa, ja vuonna 2014 Yle valitsi Candominon vuoden nuorisokuoroksi. Kilpailusijoituksista viimeisimmät ovat kaksi kultaleimaa Tampereen sävelessä 2019 ja kamarikuoro-sarjan toinen sija Tallinnan 16. kansainvälisessä kuorokilpailussa 2019. Kuoron diskografia kattaa yli 20 albumia, ja Candomino kantaesittänyt lukuisia teoksia nykysäveltäjiltä.” (1)

Lähteet:

1: Candomino-kuoron nettisivut