BATTALIA

“Valitessaan yhtyeelleen nimen Battalia nuoret helsinkiläismuusikot tuskin aavistivat, kuinka monta taistelua he joutuisivat tiellään kohtaamaan. Vuonna 1989 yleisö ei aina edes erottanut aseita toisistaan. Vasta arvailtiin, mikä oli gamba, mikä teorbi. Työllä ja sisulla Battalia on vakiinnuttanut paikkansa Suomen musiikkielämässä. Kuulijat ovat oppineet huomaamaan, että 1500-1700 -lukujen musiikki on kaikkea muuta kuin ikävystyttävää hymistelyä: yhtyeen ohjelmisto on hauskaa, svengaavaa ja lumoavan kaunista.

Battalian reseptin mukaan ‘teos määrää kokoonpanon’. Pohjana soivat kaksi viulua, gamba, teorbi sekä cembalo/urut ja täytteeksi sopivat niin barokkikitara, harppu kuin laulajakin. Yhtyeen continuoryhmä toimii myös itsenäisesti.

Andrew Lawrence-King, Sarah Cunningham, David Cordier ja Petteri Salomaa ovat kaikki taistelleet Battalian joukoissa. Kotimaassaan Battalia on tuttu melkein minkä tahansa musiikkijuhlan ohjelmakirjasta. Yhtye on konsertoinut myös Englannissa, Saksassa, Hollannissa, Virossa ja Tanskassa.

Monet barokkiorkesterit ja -yhtyeet sekä Suomessa että ulkomailla ovat keränneet Battalian muusikoita riveihinsä. Tyylivaihdoskin sujuu luontevasti: barokkiperuukki heitetään hyllylle, kun uusi musiikki, blues tai vaikkapa kapakkakeikat kutsuvat.” (1)

Lähteet:

1: Battalia-yhtyeen BATTALIA – ABCD 112 –levyn booklet