Joskus kauan sitten Laura Hynninen oli harpisti muun muassa Kansallisoopperassa. Sittemmin hänestä on tullut myös laulaja, kuvataiteilija, runoilija ja entinen sirkkafarmari. Polveileva tie kohti omaa ilmaisua kuuluu Hynnisen uudella levyllä Otilia, mutta vielä enemmän levyssä kuuluu rohkea ja suora yhteys tiedostamattomaan. Viattoman yksinkertainen mutta pelottavan syvä musiikki iski ainakin minuun kaikkien suojausten läpi.
Levyn kappaleiden perustana on harppu, josta Hynninen näppäilee melankolisia harmonioita ja raapii uhkaavia hälyjä. Sointi laajenee luuppauksella ja kevyellä efektoinnilla, mutta sävellysten teho syntyy rakenteista. Oudot käänteet tapahtuvat kiihkeän määrätietoisesti, kuin unissakävelijän varmuudella, ja luuppausmusiikin peruskaavoihin tulee särmää. Näitä kappaleita ei voi feidata, koska yllättäviä asioita tapahtuu. Ja vaikka äänisuunnittelija Viljami Mehdon studiotekniikka on levyllä tärkeässä osassa, kyse on melko yksinkertaisista käännöistä, kaiuista ja ekvalisoinneista, jotka tapahtuvat rakenteen ja ilmaisun ehdoilla ja ovat mahdollisia myös elävässä konserttitilanteessa.
Persoonallista lauluääntään Hynninen käyttää vielä rohkeammin mutta silti hallitusti: huippukorkeat melodialoikat onnistuvat yhtä uskottavasti kuin maahiskuiskailu. Pelkistetyt ja näennäisen epärunolliset tekstit tuntuvat äärimmäisen henkilökohtaisilta, mutta laulettuina, osana musiikin kokonaisuutta ne tavoittavat jotain jaettua ja yhteistä.
Mitä Hynnisen symbolistis-esittävään omakuvataiteeseen tulee, en ehkä menisi katsomaan sitä galleriaan, mutta levyvihkosen visuaalinen ilme kyllä tukee kuuntelukokemusta ja erottuu joukosta edukseen.
Otilia-levyn voima ei synny vain rohkeasta, monitaiteisesta yhteydestä alitajuntaan. Hynninen myös hallitsee kaikki välineensä ja osaa karsia, koota ja muotoilla luovuutensa. En usko, että kaikki kokevat levyn yhtä vahvasti kuin minä, mutta kaikkien pitäisi ainakin arvostaa sitä, että Laura Hynninen tekee mitä haluaa, ja osaa sen tehdä.
Kuuntele Uudet levyt 11.11.2021, toimittajana Kare Eskola.
Herkkä Hynninen
Laura Hynninen tekee omalakista musiikkia, joka ei mahdu muotteihin. Taidemusiikista, kansanmusiikista ja laulelmista ammentava sävelkieli on syvästi persoonallista ja liikuttavaa. Soitinvalikoimaan kuuluvat lauluäänen, harpun ja elektroniikan lisäksi muun muassa hiekka- paperi ja äidin hopealusikat. Herkän kokonaisuuden ääressä ei voi kuin antautua aseitta.
Risto Nordell, SK
Kriitikon valinnat: Laura Hynnisen suggestiivisuus ja lisää Sibeliuksen pianokappaleita
Laura Hynninen: Otilia. Alba. ★★★★
MONIALAINEN lahjakkuus Laura Hynninen esittäytyy nyt laajalle yleisölle myös säveltäjänä ja jännittävien äänimaisemien sommittelijana harpun, sen sointeja muuntelevan eloelektroniikan sekä laulun keinoin. Hän on myös kuvataiteilija, joten monissa levyn teoksissa on liittymäkohtia omien töiden taidenäyttelyyn. Lapsuuden uni- ja haavemaailma yhdistyy manaukseen sekä tunnetasojen moneuteen.
Levyn nimikkokappale Otilia on loitsu ja saavuttaa Yö-sarjan päätösosan Sisäinen metsä tavoin soittimen erilaisten käyttötapojen ja eloelektroniikan yhdistelmillä ainutlaatuista suggestiivisuutta.
Veijo Murtomäki, Helsingin-sanomat 4.1.2022
★★★★
Laura Hynninen: Otilia (Alba).
Laura Hynninen hyödyntää projekteissaan musiikkia sekä visuaalista taidetta. Otilia rustattiin alun perin elävää esitystä varten, mutta kappaleet eivät suuresti poikkea konserttiversioista.
Harpun, ihmisäänien ja hienovaraisen elektronisuuden hybridi on pohdiskelevaa, jopa meditatiivista. Tasokas äänite tuo ajoittain mieleen Yes.yhtyeen Jon Andersonin kuulaat harppukokeilut.
Juha Seitz, Ilkka-Pohjalainen 10.1.2022
KESKISUOMALAINEN
Loistava hämärä näky
OTILIA
Laura Hynninen
Alba
Harpusta on moneksi ja ehdottomasti enemmäksi, kuin mitä esimerkiksi orkesterimusiikin perusohjelmiston myötä voisi ajatella. Kun harpun mahdollisuuksia vielä rikkaasti laajennetaan miksauspöydän äärellä ja lauletaan päälle, ollaan aidosti uuden äärellä.
Laura Hynninen on toiminut harpun äänenjohtajana niin kansallisoopperassa kuin Radion sinfoniaorkesterissakin, vaan pääsee nyttemmin toteuttamaan taidenäkemystään vapautuneen monipuolisesti. Harppu laajenee kohinoiksi, kaiuiksi, rahinoiksi ja äänisilmukoiksi kuulostaen joskus myös kitaralta, kanteleelta tai preparoidulta pianolta. Harpun soinnin helmeilevän kultainen perusväri säilyy läpi levyn luoden arvoituksellista ja satumaista tunnelmaa ohi genrerajojen.
Erilaisista lähteistä koottuja sanoituksia yhdistää usein painavia aiheita leikitellen ja vertauskuvallisesti pohdiskeleva ote. Kokonaisuuden keskiössä on taidenäyttelyyn perustuva viisiosainen Yö-sarja, joka tutkailee yöllisiä kokemus- ja tunnetiloja: uni on ohut, täynnä reikiä, pelkkiä riekaleita. Olennainen osa levyä ovat sitä kansiosissa kehystävät Hynnisen kuvateokset, joita kannattaa levyä kuunnellessaan silmäillä.
Jari Hoffrén, KESKISUOMALAINEN 12.1.2022
Kulttuuritoimitus
MUSIIKKI | Kikka Holmbergin kokoamassa levykatsauksessa kuunnellaan harpun helinää, suomalaisia viulusävelmiä historian kätköistä ja Armas Järnefeltin pianosävellyksiä.
”Laura Hynnisen levyllä niin harpun kuin kaiken muunkin äänellisen ilmaisun paletti vaikuttaa rajattomalta.”
Mirka Malmi & Tiina Karakorpi: Toisia suomalaisia viulusävelmiä
Janne Oksanen: Armas Järnefelt – Complete Piano Works
Omintakeista äänitaidetta
Laura Hynnisen albumilla Otilia (Alba, 2021) harpun helinä ja herkkä lauluääni saavat rinnalleen mystisiä sävyjä, rummutuksia, koputuksia, rahinaa ja suhinaa. Kappaleet etenevät hiekkapaperin, kalimban ja hopealusikoiden värittäminä ja rytmittäminä. Hynninen kertoo etsineensä harpusta erilaisia tapoja tuottaa ääniä ja niitä hän on kyllä löytänytkin: niin harpun kuin kaiken muunkin äänellisen ilmaisun paletti vaikuttaa rajattomalta.
Levyn nimikappale Otilia on Hynnisen mukaan loitsu, jossa hämmennetään inspiraation pataa. Kappale yhdistää toisiinsa pelottavia, outoja ja sadunomaisen lempeitä aineksia, ja luottaa tarinankerronnassa latautuneeseen toistoon. Hynnisen ääni soi eksoottisen yhdenhengenorkesterin äänimeren yllä eteerisenä ja väliin popahtavin melodioin, väliin taas peikkomaisesti kähisevänä kertojana. Tekstisisältöä merkityksellisemmän osan saa sanojen käyttäminen äänimateriaalina.
Annin ja Viljamin valssissa perinteisellä tavalla soivaan harppuun liittyy välillä Hynnisen kuulaan soittimellinen ääni, ja kaunis valssi etenee unenomaisen hohtavana. Catherinen näky -runoon kirjoitettu samanniminen kappale puolestaan on pikemminkin äänimaalaus kuin laulu. Siinä minimalistista toistoa viljelevä äänimaailma kannattelee tekstiä valoisin sävyin. Yömusiikissa harpun lempeät sävelet saavat vastaansa vahvat elektroniset äänimaisemat.
Muun muassa Kansallisoopperan orkesterissa harpun äänenjohtajana toimineen ja Radion sinfoniaorkesterissa soittaneen Laura Hynnisen omintakeinen ja moniulotteinen säveltaide rikkoo rajoja, yhdistää yllätyksiä eikä antaudu taipumaan mihinkään muottiin. Hynninen myös tekee musiikkiinsa maalauksia. Esimerkiksi Yösarja liittyy Unia vai kaikuja -taidenäyttelyyn ja sen maalaukset löytyvät myös levyn kansivihosta.
Kikka Holmberg
Laura Hynninen ammentaa alitajunnasta rohkeasti ja taitavasti
