Kuvaus
ABCD 399 STORM –FEAR
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
Juha Kangas, kapellimestari
Henri Sigfridsson, piano
Monika Groop, mezzosopraano
“Nordgren käsittelee pianoa niin rikkaasti, ettei vasenkätisyys tule edes mieleen rajoitteena. Tatenon lailla oikean käden kunnon kanssa kamppaillut Henri Sigfridsson soittaa täyteläisellä otteella ja maanisesti kertojan päärooliin tempautuen, ja Juha Kankaan johtama Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri soi täynnä villiä alkuvoimaa ja kolkkoa, aavemaista värinää.”/…/ “Sigfridsson takoo ihmeitä kuin seppä Ilmarinen, ja Kankaan orkesteri soi loistonsa huipulla.”
Harri Kuusisaari, Rondo 12/2016
——————————————————————————–
“Juha Kankaan johtamalle Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille Nordgren on sydämen musiikkia, ja soitto sen mukaista. Tyypillisen tiheät, jankkaavat jousitekstuurit soivat hyytävän tehokkaasti, mikrotonaalisuus on viritetty kohdalleen ja energialataus kantaa.
Levyllä kuullaan Nordgrenin pianokonsertoista toinen ja kolmas. Toisen konserton dramaattinen kaari on kirkas. Vielä hyytävämmin tempaa mukaansa kolmas konsertto, jonka musiikki seuraa vanhan japanilaisen kauhutarinan juonenkäänteitä aivan tarpeeksi kuvailevasti. Pianosolisti Henri Sigfridsson tavoittaa molempiin konserttoihin painokkaan ja soinnillisesti rikkaan tyylin. Nordgrenin konsertot eivät vaadi vikkeliä sormia vaan uskottavaa heittäytymistä, ja siinä Sigfridsson onnistuu.”
Yle Klassinen/Kare Eskola 01.11.2016
——————————————————————————–
“Mietiskelevän, vaan ei samean, tyylin mestari Nordgren etsiytyy toisessa pianokonsertossaan kohti musiikin hienosäätöä. Tummat sävyt värjäävät alun, mutta ei uhkaksi asti, opasteeksi pikemminkin. Orkesterissa jokaisella soittajalla on oma stemmansa, mikä kasvattaa massiivisuutta, lyömäsoittimet täyttävät taustaa omin luontein. Virtuoosimaisuus on tiessään, solistin on näytettävä osaamisensa muin kuin teknisin ruoskaniskuin. Laulusarja Sångnyckel till dikter av Edith Södergran on runojen lailla selkeä. Orkesterisäestys värittää laulut, sävyttää sanottavan. Pidättely ei kuulu mukaan, tunneasteikko on lavea. Kolmas pianokonsertto on sävelletty vasemmalle kädelle ja se perustuu Lafedio Hearnin kauhutarinaan Kalman ratsastus. Surun, vihan ja pelon ryydittämä tarina maalaa hurjan freskon. Kammotus on sille valju määrite. Henri Sigfridsson heittäytyy konserttojen matkaan itsetietoisesti paneutuen. Monica Groop elää ymmärtäen Södergranin runomaailmaa. Juha Kankaan johtama Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri maalaa itsensä Nordgrenin näyttävien kuvien sarjaan.”
Demokraatti/Matti Saurama 22.12.2016
Rondo/Kuukauden levy joulukuu 2016
——————————————————————————–
“Tämä P.H.Nordgrenin (1944-2008) kolmen myöhäisteoksen levy lukeutuu vuoden merkittävimpiin suomalaisiin uutuuksiin. Postuuminakin se on luontevaa jatkoa säveltäjän ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin yhteistyölle, mutta anti on osin yllättävää. Itse en ehtinyt aikoinaan kuulla Oulunsalon musiikkijuhlilla vuosina 2001 ja 2004 kantaesitettyjä, Izumi Tatenolle sävellettyjä pianokonserttoja, ja nyt raivoisa elinvoimainen pirunsarvinen lyö ällikällä – ottaen huomioon säveltäjän 2000-luvulla seestyneen tyylin. Vasemman käden konserton Tateno tilasi menetettyään aivoverenvuodon seurauksena oikean kätensä hienomotoriikan. Teos palaa Nordgrenin 1970-lukuun, jolloin hän sävelsi Tatenolle yhden tunnetuimmista teoksistaan, Kymmenen Kzaidan-balladia japanilaisiin kauhutarinoihin. Konsertto perustuu saman kokoelman tarinaan Kalman ratsastus. Siinä mies haluaa välttyä kuolleen, avioerossa katkeroituneen vaimonsa kostolta ja suorittaa tietäjän ehdottaman rituaalin: hän asettuu koko yön ajaksi vaimonsa ruumiin selkään ja pitelee tätä hiuksista kuten hevosen valjaista. Ruumis herää eloon ja ryntää juoksuun, mutta mies kieppuu selässä koko hurjan matkan ajan, selviää aamunkoittoon asti ja välttyy kostolta. Hirtehisessä kauhutunnelmassaan ja villissä kuvaelmallisuudessaan Nordgrenin konsertto on omaa luokkaansa suomalaisten pianokonserttojen joukossa. Säveltäjä palaa nuoruusvuosiensa Japanin-muistoihin ja Kzaidan-balladien animistiseen aaveiden ja demonien maailmaan. Hän jakaa jousiorkesterin diviiseihin, mikä on vanha keino, mutta keskipohjalaisten taidoilla se luo mahtavan, värikkäästi laajenevan ja kihisevän orkestraalisen sointipaletin. Kakkosviulu on viritetty puoli sävelaskeltla alemmaksi kuin muu orkesteri, mikä luo aavemaisen, kuin toisesta maailmasta kaikuvan sävelmaiseman. Jännitys tiivistyy jo heti alussa, kun lyömäsoittimista kuuluu etäistä glissando-ulinaa- se kuulostaa sahalta, pirun soittimelta. Hetkeksi palataan todellisuuteen, mutta painajaisvaihe alkaa kulminoitua pianon kadenssin jälkeen: kuullaan patarumpujen pelottavaa pauketta, jousten kirskuvaa sahausta, klustereita ja pianon paniikinomaisesti ryntäileviä kulkuja. Ollaan keskellä kalman ratsastusta, kunnes valo kajastaa, ja loppu soi kirkastuneen lohdullisesti. Tarina ei sido kuulijaa yksi yhteen, vaan teoksen voi ottaa vain konsertoitavana draamana. Nordgren käsittelee pianoa niin rikkaasti, ettei vasenkätisyys tule edes mieleen rajoitteena. Tatenon lailla oikean käden kunnon kanssa kamppaillut Henri Sigfridsson soittaa täydellisellä otteella ja maanisesti kertojan päärooliin tempautuen, ja Juha Kankaan johtama Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri soi täynnä villiä alkuvoimaa ja kolkkoa, aavemaista värinää. Toinen pianokonsertto on luonteeltaan abstraktimpi, mutta voimallinen ja dramaattinen teos sekin. Piano ja lyömäsoittimet luovat siinä usein jylhää sointia, joka ulottuu basson malmikaivoksesta diskantin kilkatukseen. Kun aiheet ovat vielä itseään toistavia ja muuntelevia, mieleen tulee perinteinen japanilainen rituaalimusiikki, gagaku. Mutta rituaalista ei ole kyse vaan draamasta. Musiikki hyökyy päällekäyvinä vyöryinä, joihin jousisto tuo osansa tiheillä, heterofonisesti kuhisevilla kentillä. Suvantoja luovat tonaalinen aihe ja hiljaiset kaiut, mutta loppuvaiheen rutistus on rajuimpia Nordgrenin tuotannossa. Sigfridson takoo ihmeitä kuin seppä Ilmarinen, ja Kankaan orkesteri soi loistonsa huipulla. Laulusarja Edith Södergranin runoihin tuo kaivatun kontrastin kahdelle mustanpuhuvalle konsertolle. Runojen elämänviisaudet saavat pääosin lyyrisen sointiasun, kunnes kolmannessa laulussa ristiriidat nousevat esiin, ja aaveet käyvät aaveita vastaan. Päällimmäiseksi jää kuitenkin lohdullinen tunne – säveltäjä on selättänyt demoninsa. Valitettavasti Monica Groopin vibrato kuulostaa arkiselta, eikä hänen tulkintansa ole niin subliimi kuin hienot runot ja niitä myötäelävä musiikki antaisivat aihetta.”
Rondo/Harri Kuusisaari
——————————————————————————–
“Juha Kangas ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri jatkavat nimikkosäveltäjänsä levysarjaa. Uuden levyn ohjelman kehyksinä ovat Henri Sigfridsonin solistina soittamat kaksi pianokonserttoa Nordgrenin kaikkiaan kolmesta ja Izumi Tatenon aikanaan kantaesittämästä pianokonsertosta. Näiden välissä soi neliosainen, Monica Groopin laulama Laulusarja Edith Södergranin runohin mezzosopraanolle, jousille ja harpulle.”
Kulttuurihaitari/4/2016
