Kuvaus
“Tyylikkään kaupunkimaisen kannen takaa paljastuu poikkeuksellisen säveltäjäpersoonan äänitteitä viime vuosikymmeniltä. […] Mukaansatempaavan Boostin tai Battalia –barokkiorkesterin ja laulajien tulkitseman 7.13:n kaltaiset teokset rakentuvat sellaisille musiikillisille palasille, jotka oletettavasti ovat kuulijalle tuttuja ja intuitiivisia populaarin eri genreistä ja myös taidemusiikin aikakausilta. Näistä säveltäjä punoo koukuttavia yhdistelmiä tunnistettavan omannäköisellä tavallaan. […] Elektroniset äänet ja akustiset soittimet ovat löytäneet tuotannossa ihanteellisimman tasapainonsa.”
Rondo/Juhani Vesikkala
——————————————————————————–
“Juhani Nuorvalan draamallisessa 7.13:ssa sopraanolle, tenorille ja barokkiyhtyeelle on täkyjä ja ristiriitaisuutta. Ei mitään kesäteatteria. Boostissa rytmi pilkkoo materiaalia kuin nopeutetun filmin ukko klapeja. Herkeämättä ja tyssäytellen . Kulkua hallitsevat haahuilevat stopit, sahaava toisto, sirisevät ja kieppuvat karkailut, sointi. “Prelude non retouché” on urkuteos, jossa persoona näkyy ja kuuluu. “Solo per viola da gamba” on kuin piinallisen paneutumisen pakkopaita. Viisi kappaletta huilulle ja klarinetille on levyn perinteisintä modernismia, nyt niin helppo niellä. Concertino on työstetty klarinettikonsertosta. Solisti liikehtii kuin sähköiskun saaneena elektronisen raidan ja rumpukompin tahdittamana. Herkeämätöntä, mutta hermoilematonta. Tekijän persoona on tae kiinnostuksen herättämisestä.”
Demokraatti/Matti Saurama 12.1.2017
——————————————————————————–
“Juhani Nuorvalan, suomalaisen nykysäveltaiteen toisinajattelijan potrettilevy nuorvala 7.13 antaa edustavan yleiskuvan yhdestä Suomen tämän hetken omaperäisimmästä musiikintekijöistä. Levyn artistit ovat Suomen tämän hetken kärkinimiä.”
Kare Eskola/Yle Uudet levyt
——————————————————————————–
Nuorvala is an iconoclastic outsider in Finnish contemporary music, unapologetically avoiding brooding landscapes in favor of a lively urban world, with borrowings from American minimalism and rock and pop music. He is also fascinated by unusual tuning scales, though, and exploits the microtonal uncertainties generated by these to provide a piquant instability to his predominantly tonal language. Boost, for instance, sounds very like a slightly malfunctioning minimalist piece, except that the cello is partnered by a Moog synthesizer, proudly displaying its retro, 1980s credentials, and furthermore, the music keeps shifting around microtonally. Or the Prélude, played on a meantone-tuned organ, which begins and ends like a transcription in slightly questionable taste of a raucous rock song, then settles into a kind of deliberately irritating (like Satie’s Vexations) repetitive piece of minimalism.
7.13 is a sort of mini opera, a Beckett-like dialogue between two characters, incongruously scored for Baroque ensemble, in which the harpsichord plays the minimalist riffs, and the rest of the ensemble mostly doesn’t.
The Concertino is full of cheesy techno pulsation, with the melody line on clarinet. The odd piece out is the ascetic Solo, which plays extensively with complex relations between different tuning systems, in a spare, introverted meditation.
© 2017 Records International
