Kuvaus
Kitaristi Otto Tolonen käynnisti soololevyuransa ranskalaisella tunnelmoinnilla ja jatkoi sitä Henzen yömodernismilla, sydämensä musiikilla. Tolosen uusin levy, Alban julkaisema Retratos, esittelee italialais-argentiinalaisia kitaristisäveltäjiä, eli näyttää viimeinkin sukeltavan kitaramusiikin populaariin ytimeen. Mutta kaikki ei ole miltä näyttää – vaan parempaa.
Tolonen on valinnut levylle äärimmäisen kitaristista musiikkia, jonka laatu kuitenkin estää halventamisen ‘kitarasäveltäjien’ musiikiksi. Piazzollan sarja Buenos Airesin vuodenajat kuullaan Sergio Assadin monitasoisena sovituksena; Giulio Regondin Reverie on varhaisromantiikan poikkeuksellinen kitarahelmi; Alvaro Companyn Las Seis Cuerdas määritti aikanaan modernin kitaran identiteettiä; ja Nuccio D’Angelon Due Canzoni Lidie edustaa sointuisaa postmodernismia.
Teosten väleihin sijoitetut Piazzollat punovat pirstaleisen kokonaisuuden yhteen juuri niin kuin Tolonen on asian ajatellut. Regondin hempeä romantiikka saa ajattoman, tango nuevoon viittaavan ilmeen, ja Companyn soinnilliset kokeilut tuntuvat luonnolliselta mutta tehokkaalta, jopa populaarilta ilmaisulta. Levyn idea kantaa hyvin jopa Piazzollan Inviernoa, jonka epämääräisen rakenteen Tolonen toteuttaa niin sulavasti, että kappaleen pehmeä loppu tuntuu kerrankin juuri oikealta.
Tämä kertoo musiikillisen näkemyksen vahvuudesta, ja yhtä vahva on Tolosen tekniikka. Piazzollassa hän onnistuu olemaan yksinään kokonainen tangoyhtye: Kuljettaa bassolinjaa järkähtämättömästi, sivaltelee vihaisen rytmikkäitä sointuja ja tunnelmoi ihanaa melodiaa, ja erottelee nämä kerrokset sekä sointiväreillä että fraseerauksella poikkeuksellisen taidokkaasti. Myös Tolosen intonaatio on hämmästyttävä. Yleensä kitaralla on vaikea soittaa 1900-luvun harmonioita puhtaasti, mutta Tolonen vääntää sävelet kohdalleen sentintarkasti, ja pystyy herkuttelemaan soinnuilla.
Levy loppuisi luontevasti Piazzollan Talveen, mutta Tolonen rohkenee soittaa ylimääräisen kuin konsertissa, ja uhkapeli kannattaa. Ariel Ramirezin laulu Alfonsina y el Mar kuullaan Jorge Cardoson sovituksena. Tolonen lataa kappaleeseen koko runollisuutensa, mutta heittelee vapaan tunnelmoinnin keskelle kevyitä aavistuksia latinokompista. Sovitus ja sen tulkinta lähenevät neroutta, ja viimeistelevät täysosumalevyn. “Retratos”, säv. Astor Pizzolla, Giulio Regondi, Alvaro Company, Nuccio D’Angelo ja Ariel Ramirez. – Otto Tolonen, kitara. (Alba, ABCD 419) Kare Eskola
Retratos. Astor Piazzolla: Buenos Airesin vuodenajat, Giulio Regondi: Nocturne – Réverie, Alvaro Company: Las Seius Curedas, Nuccio D’Angelo: Due Canzoni, Lidie, Ariel Ramirez: Alfonsina e el Mar. Otto Tolonen, kitara. Alba 419.
Kitaristi Otto Tolosen edellisen levyn pääteoksena oli Henzen Royal Winter Music, joka pohjautuu Shakespearen näytelmien hahmoihin. Sama potretti-idea hänellä on myös uudessa italialais-argentiinalaisessa resitaalissa.
Hän on koonnut kokonaisuuden viideksi kitarasäveltäjän tai –sovittajan muotokuvaksi, ja lisäksi hän tulkitsee, että Piazzollan Buenos Airesin vuodenaikojen osat ovat eri ihmisluonteiden kuvauksia. Jos personointi on auttanut häntä näin hienoihin tulkintoihin, hyvä niin. Piazzollassa (Sergio Assadin sovitus) hän kykenee tuomaan esiin alkuperäisen kvintettiversion äänenkuljetuksellisen monitasoisuuden ja karhean intohimon. Matka kevään rakkaudesta kiihkon ja jäähyväisten kautta talven yksinäisyyteen tulee esiin, vaikka osat onkin ripoteltu ympäri levyä.
Muutkin teokset edustavat kitaralle kirjoittamisen latinalaista perinnettä. Regondin teoksessa Nocturne – Réverie Tolonen onnistuu pitämään linjan loputtomissa tremolojaksoissa, ja Ramirezin Alfonsina e el Mar soi tavattoman kauniisti. D’ Angelon Due Canzoni Lidie alkaa pysähtyneellä, nostalgisella muistelolla, kunnes nykyhetken uhat vyöryvät päälle. Italialaisen Alvaro Companyn Las Seius Curedas menee kauimmaksi romantiikasta ankarine tutkielmineen ja kannen kopautuksineen, mutta siihenkin Tolonen valaa ilmaisullista tiheyttä.
Harri Kuusisaari
Otto Tolosen uutuus on täysosuma, jolla klassisen kitaran taituri soittaa elämää suuremmin Retratos-levy saa kriitikko Jukka Isopurolta täydet viisi tähteä.Onko Otto Tolonen [https://www.hs.fi/haku/?query=otto+tolonen] turvautunut päällekkäisäänitykseen saadakseen Astor Piazzollan [https://www.hs.fi/haku/?query=astor+piazzollan] Primavera porteñan kuulostamaan kahdella kitaralla soitetulta?
Ei ole. Sérgio Assadin [https://www.hs.fi/haku/?query=sergio+assadin] taitavalla sovituksella on osansa vaikutelmassa, mutta se ei toimisi ilman Tolosen taikurimaista melodioiden ristipunontaa. Buenos Airesin vuodenaikoja kuvaavan sarjan Las estaciones porteñas osien väliin Tolonen on sijoittanut kappaleita romantiikan ajalta 1980-luvulle. Giulio Regondin [https://www.hs.fi/haku/?query=giulio+regondin] Rêverie – Nocturne viettelee tremolovärinään kiedotulla unelmoinnillaan.
Modernin kitaramusiikin keskeisteos Alvaro Companyn [https://www.hs.fi/haku/?query=alvaro+companyn] Las seis cuerdas pukee ankaran sävelkielen luvuttomiin sointiväreihin. Nuccio D’Angelon [https://www.hs.fi/haku/?query=nuccio+d%E2%80%99angelon]Due canzoni lidie ja Ariel Ramirezin [https://www.hs.fi/haku/?query=ariel+ramirezin] Alfonsina y el marin kitarasovitus palauttavat tonaalisuuden ja leijuvan surumielisyyden.
Tolosen soiton irtonaisuus, kosketusherkkyys ja värihuuma ovat saaneet todistajakseen elämää suuremman monikanavaäänen.
Jukka Isopuro [https://www.hs.fi/haku/?query=Jukka%20Isopuro] HS, 13.2. 13:48
Portraits of a guitarist-curator
by Juha Torvinen
“This release is a must for any guitar aficionado and probably Tolonen’s best recording. As of yet. ”
Musicians are often “repertoire curators”, as Fabio Zanon writes in his sleeve notes for Otto Tolonen’s new recording. Guitarists know this well, since they lack the vast historical repertoire of, say, pianists. In this vein, Tolonen offers portraits (retratos) of composers somewhat unfitting in conventional roles.
The release is more a laid down recital than an ordinary recording. For example, the movements of Piazzolla’s Las Estaciones Porteñas are not heard successively but with other compositions between them. The resulting dramatic curve associates nicely with the passing of time within a year or in the course of a life and so on. Tolonen’s command of the instrument and its possibilities is as admirable as always. Listen to, for example, his rendition of Las Seis Cuerdas by Alvaro Company.
If one wants to be critical of something, the highest sforzandos are perhaps a bit harsh at times, and D’Angelo’s Due Canzoni Lidie isn’t as interesting a composition as are the others. Still, this release is a must for any guitar aficionado and probably Tolonen’s best recording. As of yet.
