ABCD 430 – Fuego Por Dentro – The Fire Within

Kesto: 37:35

19,00 

Tuotetunnus (SKU): ABCD 430 Osastot: , , , ,

Kuvaus

Flamencolaulaja Anna Murtolan Fuego Por Dentro (“sisäinen tuli, tulta sisällä”) on ensimmäinen suomalaiselta flamencolaulajalta ilmestynyt soololevy. Albumi myös uudistaa flamencotraditiota: ”Suomalaisena flamencolaulajana koen tärkeäksi ammentaa musiikkiini omista lähtökohdistani. Minun juureni ovat pohjoisessa, mutta ne ovat vuosien mittaan juurtuneet flamencoon. Se ei kuitenkaan ole ainoa musiikin laji joka minussa resonoi ja omassa taiteessani haluan tuoda sen myös esille”, Murtola kertoo.

 Vuoropuhelussa vierailevien artistien kanssa
Levyllä laulajaa säestävät Suomen tunnetuin flamencokitaristi Joonas Widenius, pitkän linjan basisti Hannu Rantanensekä Espanjassa maailman flamencon huippujen kanssa työskentelevä perkussionisti Karo Sampela. Flamencokitaramusiikin pohjoismaisena uudistajana tunnettu Widenius on myös toiminut levyllä kanssasäveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Lisäksi tuottajan roolissa erityisesti laulun osalta on toiminut Etno-Emmalla palkitusta Tuuletar-yhtyeestä tuttu Venla Ilona Blom.

Murtola on kutsunut yhteistyöhön myös eri musiikkikulttuureista ammentavia artisteja jotka luovat uudenlaista musiikillista vuoropuhelua muun muassa saamelaisen joiun, arabialaisen musiikin sekä tangon kohdatessa Murtolan pohjoisen flamencon. Levyllä vierailevat viulisti Lotta-Maria Pitkänen, joikuperinteen taitaja ja palkitusta Solju-yhtyeestä tuttu Hildá Länsman, irakilainen oud-luutun soittaja Ali Haithem sekä pianisti-säveltäjä Timo Alakotila joka on Suomen kansanmusiikkikentän kysytyimpiä muusikoita.

 Käännöshistoriaa flamencon juurilla

Fuego Por Dentro –albumilla kuullaan sekä uutta musiikkia, espanjalaisten flamencokappaleiden uusia sovituksia sekä käännöskappaleita. Carlos Gardelin 1934 säveltämä ja Alfredo Peran sanoittama rakastettu tango ”Volver” tuli monelle flamencon ystävälle tutuksi granadalaisen Estrella Morenten flamencoversiona Pedro Almodovarin samannimisestä elokuvasta.

Murtolan levyllä ”Volver” on käännetty suomeksi ja palautettu takaisin tangoksi. Aikaisemman suomenkielisen käännöksen kappaleesta on tehnyt Aapo I. Piippo. Uuden käännöksen Murtolan kanssa kappaleesta on tehnyt Sampsa Peltonen jonka kanssa Murtola on myös kääntänyt arabialaisen kansansävelmän ”Foog in nakhal”. Nyt kappale taipuu, ensimmäistä kertaa, espanjankieliseksi flamencoversioksi suomalaisen Murtolan levyllä: ”Flamencon juuret itsessään ulottuvat moneen muuhun musiikkikulttuuriin. Arabialainen musiikki kuuluu flamencossa yhtenä suurimmista vaikutteista ja olen aina halunnut sukeltaa siihen syvemmälle ”, Murtola sanoo.

Raidat:

  • Murtola, Anna (b.1983)

1La Llama3:43FIABA1800169
  • del Estad, Rafael (1938-2013)

2Tápame4:30FIABA1800170
  • Widenius, Joonas (b.1980)

3Con Alegría4:02FIABA1800171
4Sobre Las Palmas5:41FIABA1800172
  • Murtola, Anna (b.1983)

5Para Lo Ojos Negros4:12FIABA1800173
  • Moraíto, Parilla de Jerez

6Bulería Del Desenamoro3:27FIABA1800174
  • Gardel, Carlos

  • Le Pera, Alfredo (1900-1935)

7Kuljen Takaisin4:38FIABA1800175
  • Murtola, Anna (b.1983)

8Fuego Por Dentro4:06FIABA1800176
9Andando Sola3:12FIABA1800177