Kuvaus
Chopin – Rachmaninov
Sonatas for Cello & Piano
Marko Ylönen sello
Arto Satukangas piano
Chopinin ja Rahmaninovin sonaatteja sellolle ja pianolle
Marko Ylösen ja Arto Satukankaan upealla duosonaattilevyllä kuullaan Frédéric Chopinin (1810-1849) Sonaatti pianolle ja sellolle g-molli op. 65 sekä Sergei Rahmaninovin (1873-1943) Sonaatti sellolle ja pianolle g-molli op. 19 ja varsinaisena helmenä Vokaliisi nro 14 e-molli op. 34.
Antti Häyrynen kirjoittaa levyn teoksista seuraavasti:
“Chopinin sellosonaatti on omistettu sellistiystävä Auguste Franchommelle ja kenties pitkä ystävyys – joka oli tuottanut jo pari muuta sello-piano-teosta – velvoitti viemään raskaan urakan päätökseen. Teoksen yksityinen kantaesitys Franchommen kanssa oli säveltäjän viimeinen konserttiesiintyminen Ranskassa.
Sellosonaatti g-molli op. 19 oli Rahmaninovin kamariteoksista viimeinen, vaikkei sijoitukaan säveltäjän myöhäistuotantoon. Sello on jo sinällään slaavilaisen kaihon ja surumielisyyden luontainen tulkki, mihin Rahmaninov valoisimmillaankin pyrki. Usein puhutaan duosonaatin soittimien tasaveroisuudesta: tässä sonaatissa pianostemma ei jää loistokkuudessaan senttiäkään jälkeen sello-osasta. Rahmaninov kantaesitti sonaatin ystävänsä Andrei Brandukovin kanssa, mutta hänen ikimuistoisimpana tulkintanaan pidettiin hyväntekeväisyyskonserttia sellisti Pablo Casalsin kanssa vuonna 1919.
Rahmaninovin Vokaliisi valmistui vuonna 1915, mutta kolme vuotta myöhemmin siitä tuli säveltäjän sanattoman kotimaankaipuun vertauskuva. Hiljainen ja sanaton sävelmä ei tarvitse sanoja tuekseen teosesittelynkään muodossa: nostalgiasta ja kaipauksesta johonkin kaukaiseen ja haalistuvaan onneen on tullut tässä kappaleessa pysyvä olotila.”
Marko Ylönen on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Suomea, useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Klassisen kantaohjelmiston lisäksi Ylönen on esittänyt myös nykymusiikkia. Hän on soittanut useita suomalaisten sävellysten kantaesityksiä, viimeisimpänä Jouni Kaipaisen Sellokonserton maaliskuussa 2003. Ylönen aloitti Sibelius-Akatemian kamarimusiikin professorin virassa syksyllä 2009 ja hänet on valittu Korsholman musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi vuodeksi 2010.
Arto Satukangas herätti poikkeuksellista huomiota voitettuaan 17-vuotiaana 1. palkinnon Maj Lind -pianokilpailussa Helsingissä vuonna 1979. Kilpailuvoitto käynnisti Satukankaan uran, joka on nostanut hänet suomalaisten pianistien kansainväliseen eturiviin. Ensiesiintyminen Yhdysvalloissa tapahtui Carnegie Hallin Weill Recital Hallissa vuonna 1994, jonne hän palasi menestyksekkäästi vuonna 2008. Tämän New Yorkin vierailun yhteydessä hänet valittiin Steinway-taiteilijaksi. Duoyhteistyö sellotaiteilija Marko Ylösen kanssa on jatkunut jo vuosien ajan.
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Vankka kamarimusiikkiduo
“Sellisti Marko Ylönen ja pianisti Arto Satukangas osoittavat tällä levyllä olevansa – paitsi korkean tason solisteja – myös vankka kamarimusiikkiduo. Duon soitto on inspiroitunutta ja tulkinnat vivahteikkaita. Ylönen ja Satukangas eläytyvät hienostuneella tavalla Chopinin aistikkaaseen sävelmaailmaan. Rachmaninovin sonaatissa duo päästää valloilleen intohimoisen slaavilaisen paatoksen. Ylösen sello soi laveasti ja soinnissa on imua. Arto Satukankaan juoksutukset kimaltelevat ja soitossa on suuren tyylin konsertoivaa otetta.”
Risto Nordell / Uudet levyt
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Slaavilaista melankoliaa
“Chopin ja Rahmaninov kuulostavat sellosonaateissaan yllättävän samankaltaisilta, sellon luonne puskee slaavilaista melankoliaa myös yleensä ei-niin-melankoliseen Chopiniin. Ylösen sello soi leveänä ja
värikylläisen, ja hän ymmärtää välttää tulkinnallisia äärimmäisyyksiä. Satukangas ja Ylönen ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia, mikä kuuluu tarkassa ja elävässä yhteistyössä. Sopii suloisiin kaipauksen hetkiin.”
Tomi Norha / Turun Sanomat
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
“Piano-osuuden runsaudesta ja ulotteikkuudesta huolimatta Satukankaan helmeilevä ja kultivoitu soitto pitää kudoksen ilmavana selloa hautaamatta. Erikoisen jäntevä on Rahmaninovin sonaatin scherzo. Ylösen intensiivisesti laulava sello ottaa kyllä tilansa, mutta siitä ei synny taistelua, vaan kahden vahvan persoonan keskinäistä kannustusta ja kuuntelevaa yhteispeliä.”
Jukka Isopuro / HS
