Kuvaus
Ville Komppa arvio levyn Ylen Uudet levyt ohjelmassa. Lue tai kuuntele arvostelu TÄÄLTÄ
Orkesterikirjallisuuden suurimpiin sotaratsuihin kuuluva Brahmsin ensimmäinen sinfonia kuulostaa vakuuttavalta Turun filharmonisen ja Leif Segerstamin käsissä. Nyt ei etsitä kamarisointia tai liukasta Brahms-liteä. Sinfonian draamalle annetaan aikaa kasvaa ja kulminoitua, ja Segerstam kannustaa turkulaisia peräti kultivoituneeseen soittoon, jonka Alba on vanginnut hienosti monikanavaäänitykseensä. Tulkinnassa on romanttista hehkua, mutta se kunnioittaa klassista konseptia, joka huipentuu finaalin xxxl-leveään koraalikertaukseen. Levyn toisena numerona kuullaan Segerstamin oma sinfonia nro 288, ja vaikka kansikuvassa etsitään yhdenkaltaisuutta säveltäjien välillä, teoksista sitä ei ehkä löydä. Se ei haittaa, sillä Segerstamin “Letting the FLOW fo on…”on joka tapauksessa otettava vastaan omilla ehdoillaan. Tähän virtaan tai flow´hun on esittäjien ja kuulijoiden säveltäjän lailla sukellettava mukaan, ja se palkitsee kuljettamalla kaikki kohti ennakkoluuloista, pakotteista, pulssista ja stressistä (vaatteista?) riisuttua vapautta.”
Rondo Classic/Antti Häyrynen 7/2016
–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
“Turun filharmonisen orkesterin uusin levytysprojekti ylikapellimestari Leif Segerstamin kanssa sisältää Johannes Brahmsin ja Segerstamin tuotantoa. 19.5. julkaistavalla levyllä, sarjan ensimmäisellä levyllä, kuullaan Brahmsin täysromanttinen 1.sinfonia ja Segerstamin vielä kantaesittämätön sinfonia nurmero 288. “Letting the FLOW go on..” Segerstamin sinfonian kantaesitys kuullaan Turussa konsertissa 6.lokakuuta. Kokonaisuudessaan levytysprojekti tulee käsittämään neljä sinfoniaa kummaltakin säveltäjältä. Levysarja on turkulaisen Alba levy-yhtiön julkaisema.”
Salon Seudun Sanomat/ Veli-Matti Henttonen 17.5.2016