Lili Boulanger ja Vítězslava Kaprálová ovat osuva säveltäjäpari samalle levylle. Viitalan herkkävaistoinen pianismi vie kuulijan vangitsevaan nyt-hetkien ketjuun.
Mirka Viitala esiintyy ahkerasti moninaisissa pianistinrooleissa ja on kotonaan niin solistisissa tehtävissä kuin kamarimuusikkona. Hän liikkuu ketterästi eri tyylilajien sekä aikakausien välillä ja on sinut esimerkiksi meidän aikamme musiikin laajennettujen soittotekniikoiden kanssa. Hiljattainen osoitus Viitalan monitahoisista pianistisista valmiuksista on hänen nimittämisensä Avanti!–yhtyeen kosketinsoitinten äänenjohtajaksi Jouko Laivuoren seuraajana.
Mitä siis valitsee esikoissooloalbumilleen pianisti, joka voisi osaamisensa puolesta valita oikeastaan ihan mitä vain? Viitalan viimeaikaisten konserttiohjelmien perusteella levylle olisi voinut päätyä esimerkiksi jyrkkää nykyklassista, Schubertia periodisoittimella, amerikkalaista minimalismia tai ranskalaista impressionismia.
Tyylikkään tiivis rajaus aiheuttaa ensimmäisen tyytyväisten myhäilyjen sarjan: vain kaksi säveltäjää, kummaltakin kaksi teosta. Musiikin kokonaiskesto levyllä on 43 minuuttia eli mukaan olisi kyllä mahtunut vielä puolisen tuntia lisää. Hatunnosto sille, että Viitala on malttanut kuratoida levylleen ehjän kokonaisuuden. Se antaa levylle selkeän identiteetin. Kaikkia cd-levylle mahtuvia musiikkiminuutteja ei tarvitse käyttää, jos sisältö vahvasti muuta ehdottaa.
Albumin esittelylehtisessä Viitala kertoo, että levyn sisältöä valitessaan hän käänsi katseensa ensimmäiseksi Lili Boulangerin musiikkiin. Samoihin aikoihin hän sai kollegaltaan vihjeen kiinnostavasta vuonna 1915 syntyneestä tsekkiläissäveltäjästä Vítězslava Kaprálovásta. Viitala tutustui kummankin säveltäjän tuotantoon, ja pikkuhiljaa kävi ilmi, että Boulangerin ja Kaprálován sävelkielet kommunikoivat hienosti keskenään. Vähä vähältä selvisi myös, miten häkellyttävän paljon yhteistä näiden kahden säveltäjän elämäntarinoissa on. Kummankin äiti oli laulaja ja isä säveltäjä. Sekä Boulanger että Kaprálová olivat elinaikanaan juhlittuja säveltäjiä. Molemmat joutuivat kokemaan maailmansodan; Lili Boulanger ensimmäisen, Kaprálová toisen. Molemmat kuolivat nuorena vaikean sairauden murtamana; Boulanger 24-vuotiaana ja Kaprálová vuotta vanhampana.
Seuraava ilahtunut kohahdus levyä kuunnellessa syntyy Viitalan esiin loihtimien saundien kerroksellisuudesta. Esimerkiksi Kaprálován Huhtikuun preludeja kuunnellessa pulpahtaa ajatuskuplaan ilahtunut kysymys: “Voiko flyygelistä tosiaan houkutella esiin tuollaisen pikku orkesterin?”
Viitala on herkkävaistoinen muusikko, jolla on kyky laatia tulkintansa kulloisenkin musiikin pulssia tarkasti tunnustellen. Tapa, jolla hän jäsentää musiikkia kuultavaksi, tuntuu syntyvän tasapainoisena intuition ja älyn yhdistelmänä. Konserteissa Mirka Viitalan lavaolemuksesta heijastuu tyyntä, syvää iloa säveltäjien kirjoittamien sävelhahmojen äärellä sekä siitä, että juuri hän saa olla juuri nyt soittamassa ne yleisölle. Sama henki välittyy tällä levyllä. Viitalan soitto on tulvillaan herkästi poimittuja aarteita, jotka hän tuo esiin ikään kuin olisi juuri löytänyt takkinsa taskusta jotain ilahduttavaa. Pieni on puhuttelevaa, suuri on jykevää ja luotettavaa, ja eri osien mittakaavat sopusuhtaisia.
Kun levyllä on kahden taitavan, ja hyvin nuorena kuolleen säveltäjän puhuttelevaa musiikkia, avautuu kuunnellessa mieleen tietynlainen mitä jos? –avaruus: jos nämä naiset olisivat varttuneet vanhemmiksi, mihin suuntaan heidän musiikkinsa olisi kehittynyt? Keiden säveltäjien joukosta he olisivat tyylillisiä hengenheimolaisiaan? Olisivatko he säveltäneet sinfonioita ja jos, olisivatko he saaneet ne esiin? Viitala soittaa Boulangerin ja Kaprálován hämmästyttävää kypsyyttä osoittavat pianokappaleet tavalla, joka luo hedelmälliset puitteet näiden kysymysten pohdiskeluun. Tuon tuosta hänen soitossaan pilkahtelee myös vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin.
“Mirka Viitala, piano”. Vítězslava Kaprálová: Dubnová preludia op.13 (Huhtikuun preludeja)(1937); Vítězslava Kaprálová Sonata appasionata op.6 (1933), Lili Boulanger: Thème et variations (1911-1914); Trois morceaux (1914). (Alba, ABCD 515)
