Ylikapellimestari Sami Ruusuvuori on toiminut Helsingin poliisisoittokunnan taiteellisena johtajana vuodesta 2012. Aiemmin hän työskenteli Kaartin soittokunnan kapellimestarina ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan päällikkökapellimestarina. Hänen laaja-alainen osaamisensa ulottuu klassisen musiikin lisäksi myös rytmimusiikkiin. Ympäri maailmaa ulottuvien orkesterikiertueiden ja kapellimestarivierailujen lisäksi Ruusuvuori on toiminut myös lukuisten kansainvälisten kilpailujen tuomaristossa. Opettajana hän on työskennellyt Sibelius-Akatemiassa sekä useilla mestarikursseilla. Päätyönsä ohessa Ruusuvuori tekee Sibelius-Akatemiassa orkesterinjohdon tohtoriopintoja aiheenaan ”Eurooppalainen sinfoninen puhallinorkesterimusiikki 1900-luvulta nykypäivään”.