Siirry sisältöön

Esittely

KYN julkaisee maaliskuussa uuden levyn, Outo kantele 10.2.2018 KYN julkistaa maaliskuussa yhdeksännen albuminsa, Outo kantele. Alba Recordsin julkaisema levy on kunnianosoitus Jukka Linkolan musiikille. Se sisältää kaksi Linkolan KYN:lle säveltämää sarjaa: Loitsut ja Outo kantele. Levynjulkistamisen kunniaksi Sulasol julkaisee molemmat teokset nuotteina. Kahdeksanosainen Loitsut-sarja on saanut innoituksensa yhtäläisyyksistä, joita Linkola löysi tutkiessaan Lake Michiganin seudun intiaaniheimojen lauluja ja loitsuja sekä vanhoja suomalaisia loitsuja. Näistä vaikutteista syntyi sarja, jonka musiikissa on iloa, leikillistä ja elämänmakuista ilmaisua sekä yksinkertaista, korutonta kauneutta. Loitsut on ylistys luonnolle ja ihmiselle, kaikille arjen ihmeille, sattumuksille, työlle ja tietenkin rakkaudelle. Levynjulkistamiskonserteissa Loitsut muuttuu Janne Marja-ahon ohjauksessa näyttämöteokseksi, joka yhdistää tasavertaisina elementteinä musiikin, liikkeen, valon ja kuvan. Sarjaa värittää vibrafonisti Panu Savolainen. Valoista vastaa Mika Venhovaara ja livevisuaaleista VJ Hellstone. Levyn nimiteos, Ranskaa ja Taiwania myöten ihastuttanut ja kilpailutuomaristonkin hurmannut Outo kantele -sarja kuullaan levyllä ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan seitsemänosaisena. Linkola on muokannut tekstit Kantelettaren säkeistä ja tuonut kalevalaiseen maailmaan annoksen rohkeata kabareehenkeä, voimakasta, jopa hieman teatterityyppistä ilmaisua sekä ripauksen jazzillista svengiä. Alun perin jazzyhtyeelle sävellettyä teosta levyllä ja konserteissa tähdittävät harmonikkataiteilija Johanna Juhola ja pianisti Kirmo Lintinen. Tällä levyllä KYN katsoo jälleen tulevaan ja luo yhden näyn siitä, mitä suomalainen naiskuoromusiikki voi olla.

Kappaleet

  1. Loitsut
  2. 1.Loitsut (2013): I. Loitsu kivillesäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000531:26
  3. 2.Loitsut (2013): II. Loitsun syntysäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000543:16
  4. 3.Loitsut (2013): III. Loitsu Otsollesäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000552:15
  5. 4.Loitsut (2013): IV. Karhu taivaallasäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000565:08
  6. 5.Loitsut (2013): V. Kalastusloitsusäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000574:14
  7. 6.Loitsut (2013): VI. Kylvetysloitsusäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000582:21
  8. 7.Loitsut (2013): VII. Loitsu pelionnellesäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000595:16
  9. 8.Loitsut (2013): VIII. Loitsu käsillesäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000603:34
  10. 9.Loitsut (2013): IX. Kiitoslaulusäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000617:01
  11. Outo kantele
  12. 10.Outo kantele (2010): I. Outo kantelesäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000624:16
  13. 11.Outo kantele (2010): II. Ei pahat hyvästä tiiäsäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000633:40
  14. 12.Outo kantele (2010): III. Tulesäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000642:11
  15. 13.Outo kantele (2010): IV. Laulan lasta nukkumahansäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000653:04
  16. 14.Outo kantele (2010): V. Käkisäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000663:07
  17. 15.Outo kantele (2010): VI. Armottoman osasäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000674:04
  18. 16.Outo kantele (2010): VII. Tanssilaulusäv. Jukka Linkola · san. Jukka Linkola · sov. Jukka LinkolaISRC FIABA18000681:54

Arvostelut

  • This work pays homage to words seldom heard in contemporary life but that are linguistically and perhaps spiritually still very much the bones of the Finnish language.

    American Record Guide · Stephanie Boyd ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • KYN: Outo kantele (Alba Records) Pitkään toiminut naiskuori Kyn on tehnyt jo yhdeksännen albuminsa Outo kantele. Kuoron taiteellisena johtajalla toimii Kaija Viitasalo. Tällä kertaa materiaali sisältää pitkäaikaisen yhteystyökumppani Jukka Linkolan sävellyksiä. Ne jakautuvat kahteen kokonaisuuteen, Loitsu ja Outo kantele. Tekstit Linkola on muokannut Kantelettaren pohjalta. Ilmaisukeinot huomioon ottaen jazzvivahteiset sävellykset ovat varmasti haastavia, mutta rutinoitu kuoro selviää…

    14.4.18 Salon Seudun Sanomat

Lisätiedot

Kataloginumero
NCD 57
EAN
6417513120578
Äänitysvuosi
2018
Julkaisuvuosi
2018
Formaatti
CD

Muita julkaisuja samoilta tekijöiltä

Varjoista

Kaija Viitasalo, KYN, Vuokko Hovatta

2023 · CD

Baranbaran

Maarit Hurmerinta, Pentti Lahti, Vesa-Matti Loiri ym.

2002 · CD

Liittyviä julkaisuja

Luonnos

Aino-tytöt, Ilari Hongisto, Arja Kastinen

Blu-ray+CD

The Folk Seasons

Kreeta-Maria Kentala, Siiri Virkkala, Barocco Boreale ym.

2016 · SACD/CD-hybridilevy

Travelin' Home

Masa Orpana, Jonni Seppälä, Ville Vallila ym.

2014 · CD