Siirry sisältöön

Esittely

Pehr Henrik Nordgrenilla (1944-2008) oli erityislaatuinen suhde Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteriin ja orkesterin perustajaan, kunniakapellimestari Juha Kankaaseen. KPKO on kantaesittänyt noin kolmekymmentä ja myös levyttänyt suuren osan Nordgrenin teoksista, joista monet ovat keskeisiä niin Nordgrenin tuotannossa kuin suomalaisessa jousiorkesterikirjallisuudessa.
Konsertto nro 4 viululle ja jousiorkesterille on vuonna 1994 kantaesitetty John Storgårdsin ja Wegelius Kamariorkesterin toimesta. Tällä levyllä KPKO:n solistina esiintyy orkesterin entinen konserttimestari, Radion Sinfoniaorkesterin vuorottelevana konserttimestarina toimiva Jari Valo. Nordgren kertoi tämän villin, tumman ja traagisen teoksen ”olevan itselleen erittäin läheinen”.
Käyrätorvikonsertto op. 95 vuodelta 1996 on Sören Hermanssonin ja KPKO:n kantaesittämä. Lempeän melankolista teosta tulkitsee tällä levyllä kokkolalaislähtöinen käyrätorvisti Jukka Harju. Harju on Radion Sinfoniaorkesterin soolokäyrätorvensoittaja ja palkittu useassa kansainvälisessä kilpailussa.
Rock Score op. 100 syntyi vuonna 1997 tilaustyönä Kaustisen kansantaiteenkeskuksen vihkiäisiin, jolloin KPKO Juha Kankaan johdolla myös kantaesitti sen. Teoksen nimi viittaa graniittikallion sisään louhittuun rakennukseen, säveltäjä kuvailikin teostaan ”kiveen hakatuksi musiikkifantasiaksi”. Sävellystä voikin kuvailla hyvin veistokselliseksi: se sisältää voimakkaita dynaamisia, tonaalisia ja tyylillisiä kontrasteja sekä alati vaihtuvia tempoja.

Kappaleet

  1. 1.Konsertto nro 4 viululle ja jousiorkesterille Op. 90säv. Pehr Henrik Nordgren (1944-2008)ISRC FIABA180011325:13
  2. 2.Kallioon piirretty Op. 100säv. Pehr Henrik NordgrenISRC FIABA180011412:53
  3. 3.Konsertto käyrätorvelle ja jousille Op. 95säv. Pehr Henrik NordgrenISRC FIABA180011522:21

Arvostelut

  • Diese zeichnet sich in der Tat durch ein sehr mächtiges und kompaktes Klangbild aus, besticht aber letztlich vor allem durch einen emotional-narrativen Duktus, der das Stück in der wunderbaren Interpretation des Ostbottnischen Kammerorchesters zu einem packenden Erlebnis macht.

    Pizzicato · Norbert Tischer ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • The juxtaposition of these folk-carvings and the massive slabs of uncarved stone occupies the rest of this 15-minute megalith.

    Records International ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • The string writing in the Horn Concerto is wonderfully eerie.

    BBC Music Magazine ·

  • These three magnificent pieces all receive consummate advocacy from the two fine soloists and Kangas’s Ostrobothnians.

    MusicWeb International · Richard Hanlon ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • Conductor Jiha Kangas premiered many of these works with his excellent Ostrobothnian Chamber Orchestra.

    ClassicalCDReview.com · Robert Benson ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • This is a curious but absorbing release, not for the casual listener but worthwhile nonetheless.

    American Record Guide · Allen Gimbel ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

Lisätiedot

Kataloginumero
ABCD 425
EAN
6417513104257
Äänitysvuosi
2016–2018
Julkaisuvuosi
2019
Formaatti
SACD/CD-hybridilevy

Muita julkaisuja samoilta tekijöiltä

Portraits

Juha Kangas, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, Reijo Tunkkari ym.

2004 · SACD/CD-hybridilevy

Lamentations

Anni Haapaniemi, Juha Kangas, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

2009 · SACD/CD-hybridilevy

Liittyviä julkaisuja

The Folk Seasons

Kreeta-Maria Kentala, Siiri Virkkala, Barocco Boreale ym.

2016 · SACD/CD-hybridilevy

Ringraziamenti

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, Malin Broman, Jan-Erik Gustafsson

2026 · CD