Siirry sisältöön

Esittely

Metsän poika
On The Fields Of Tapiola
Hakola - Kuula
Eteläpohjalaisia kansanlauluja
Kivi-laulut
Jorma Hynninen, baritoni
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
Juha Kangas, kapellimestari
Levyuutuudella Metsän poika kuullaan rautaisen baritoni Jorma Hynnisen tulkintoina Kimmo Hakolan orkestroimat Toivo Kuulan Eteläpohjalaiset kansanlaulut sekä Hakolan säveltämät Kivi-laulut.
Aleksis Kiven runot ovat keskeisintä kansallista omaisuuttamme, suomalaisuuden ydintä, josta myöhemmät sukupolvet ovat ahkerasti ammentaneet Eino Leinosta alkaen, muista kirjailijoista saati säveltäjistä puhumattakaan. Kimmo Hakola on onnistunut luomaan Kiven teksteihin mukaansatempaavia melodioita, joista voi ennustaa syntyvän parhaimpiin kansanlauluihimme vertautuvia kestosuosikkeja.
Juhani Koivisto kirjoittaa esittelytekstissään levyn teoksista:
Niin suomalaista kuin tämän levyn sisältö kansanlauluineen ja Aleksis Kiven runoineen onkin, teoksia yhdistävä tekijä on Pariisi. Kotiseutuaan kaipaava Toivo Kuula loi innoittuneimmat kansanlaulusovituksensa Pariisissa opiskellessaan, ja sata vuotta myöhemmin samassa kaupungissa Kimmo Hakola sai uudenlaisen kosketuksen suomalaisuuteen ja uppoutui Aleksis Kiven runoihin. "Olen melko varma, että olisin tehnyt ne eri tavalla Helsingissä", Kimmo Hakola on kertonut. Vieras kulttuuri sai suomalaisen sielunmaiseman avautumaan uudella tavalla. "Täytyy myöntää, että kaikki niissä lauluissa on tullut täysin sydämestä".
Levyllä orkesterina loistaa Juha Kankaan johtama Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri. Heiltä kuullaan Toivo Kuulan tuotannosta lisäksi instrumentaaliversioina Sulho Rannan jousiorkesterille sovittamat Preludi ja Intermezzo, Pekka Helasvuon sovittama Meren virsi sekä Juho Näykin sovittama Kuulan Häämarssi.

Kappaleet

  1. Eteläpohjalaisia kansanlauluja op. 17b (1908-09/2012)
  2. 1.Niin kauan minä tramppaansäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004381:34
  3. 2.Eikä sitä sanaa sanoa saisisäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004392:07
  4. 3.Huuda hautas pohjastasäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004401:10
  5. 4.Voi niitä tuntia tuhansiasäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004411:06
  6. 5.Pappani maja on matalasäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004421:24
  7. 6.Poijat ne kulkeesäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004431:45
  8. 7.Tuoltapa näkyy se punanen talosäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004441:23
  9. 8.Hautalan Heikin kaunihin kesänsäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004452:06
  10. 9.Tuuli se taivutti koivun larvansäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004462:17
  11. 10.Ketolan Jukkasäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004472:11
  12. 11.Hae pois vain sormuksessäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004481:24
  13. 12.Luullahan jotta on lysti ollasäv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004491:51
  14. 13.Preludi op. 16b/1 (1909/1930?)säv. Toivo KuulaISRC FIABA12004502:19
  15. 14.Intermezzo op. 16b/2 (1909/1930?)säv. Toivo KuulaISRC FIABA12004512:58
  16. Kivi-laulut (2007, jousiorkesterisov. 2011)
  17. 15.1 Metsämiehen laulusäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004523:52
  18. 16.2 Onnellisetsäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004533:20
  19. 17.3 Sunnuntaisäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004544:24
  20. 18.4 Oravan laulusäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004552:35
  21. 19.5 Unelmasäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004562:34
  22. 20.6 Oli mulla kulta kaunoinensäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004573:11
  23. 21.7 Sydämeni laulusäv. Kimmo Hakola (b. 1958)ISRC FIABA12004582:37
  24. 22.Meren virsi op. 11/2 (1909/2003)säv. Toivo Kuula (1883-1918)ISRC FIABA12004598:40
  25. 23.Häämarssi op. 3b/2 (1908/2011)säv. Toivo KuulaISRC FIABA12004604:52

Arvostelut

  • Nuori mies käy kahdeksattakymmentä

    ”Niin kauan minä tramppaan kajahtaa niin uljaasti, että on mahdotonta uskoa laulajan olevan 71-vuotias. […] Toivo Kuulan Eteläpohjalaiset kansanlaulut saavat Kimmo Hakolan orkesterisovituksista hennon kultareunuksen. Hakolan omat Kivi-laulut ovat monta astetta hempeämpiä, konstailemattoman romanttisia ja suorasti puhuttelevia. Jousiorkesterisovitukset Kuulan neljästä kappaleesta, muun muassa Häämarssista ja Meren virrestä, täydentävät kokonaisuuden.”

    Jukka

    Helsingin Sanomat · Jukka Isopuro

  • Hynnisen kunto pysyy

    ”Mikäpä on Hynnisen laulaessa, kun ääni on ja pysyy teräkunnossa ja tarjolla on mielin määrin mittatilauksena tehtyä laulettavaa, sellaista kuin Kimmo Hakolan Kivi-laulut ja sovitukset Toivo Kuulan Eteläpohjalaisista kansanlauluista. […] Iän myötä Hynnisen baritoniin on kertynyt savuisuutta, mutta kauniilla tavalla kuin riihen seinään. Sointi on edelleen avoin ja teräisä, puhtaus rikkeetöntä ja sanojen ääntämys selkeintä mitä Suomesta löytyy. […] Kaikkiaan levy on silti…

    Yle uudet levyt · Kare Eskola

  • One of my favourite baritones has for many years been Jorma

    Hynninen. I have had the good luck to hear him in the flesh

    on a number of occasions. He was a wonderful Posa in Don

    Carlos at the Finnish National Opera when he was well over

    sixty.

    Göran Forsling · MusicWeb International

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • Hynninen sings wonderfully throughout, be it in Kuula’s folk settings or in the Hakola.

    MusicWeb International · Hubert Culot ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • Nevertheless, musicality is high and the surround sound is excellent, so if an hour of this appeals then by all means give it a try.

    Audiophile Audition · Steven Ritter ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • The 20 member Ostrobothnian Chamber Orchestra plays beautifully and the SACD sound is excellent.

    American Record Guide · David W Moore ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

Lisätiedot

Kataloginumero
ABCD 348
EAN
6417513103489
Äänitysvuosi
2012
Julkaisuvuosi
2012
Formaatti
SACD/CD-hybridilevy

Muita julkaisuja samoilta tekijöiltä

Liittyviä julkaisuja

Te Deum

Tuomas Pyrhönen

2011 · SACD/CD-hybridilevy