In Lucem

Luminos

Duration: 44:49

19,00 

Description

"Turun suunnalta on kuulunut viime vuosina mukavia kuorouutisia, uusimpana Alban nyt julkaisema levyllinen Luminos-yhtyeen valomusiikkia “In lucem". Kolmetoistahenkisen naisäänistä koostuvan lauluyhtyeen tekemisestä välittyy paitsi aito into, myös näkemyksellisyys musisoinnin ja äänentuoton kehittämisessä. Miellyttävästi äänitetty ja työstetty sointi sekä laadukkaat avustajat tekevät tästä valolevystä kelpo ehdokkaan marraskuun synkkyyttä hälventämään. Gabriel Faurén vokaalimusiikkia—osin naisäänille sovitettuna—kuullaan useamman numeron verran, ja vuonna 1970 syntyneen yhdysvaltalaisen Eric Whitacren aistikkaita kuorosävellyksiäkin on mukaan päässyt kaksi, mutta muuten jokainen numero on eri säveltäjältä, eri teoksesta. Kokonaisuus on saatu kuitenkin kiitettävästi sopivan yhtenäiseksi samalla kun avustajat tuovat mukaan lisää soinnillista vaihtelua. Suomalaisissa amatöörikuoroista useatkin rohkeasti tavoittelevat kvaliteetteja, joihin kaikki ammattilaiseksi itseään kutsuvatkaan eivät aina yllä. Turun kupeesta Ruskolla syntynyt Luminos on rohkea ja tervetullut lisä tähän joukkoon." Yle Klassinen/ Ville Komppa 25.11.2016 "Gioachino Rossinin Petite Messe solennelle, O salutatis hostia on valon heijastuksia täynnä. Pieni teos on turvasatama, josta lähteä, jonne palata. Tomás Luis de Victorin O sanctur convivium puolestaan tarjoaa vaivatonta pitkälinjaisuutta. William Byrdin Ave verum corpuksessa on  ylittämätöntä englantilaistyyliä. Norjalaisen Ola Gjeilon (s. 1978) Northern Lights tarjoaa teennäisen kompleksisuuden sijaan lämpöä ja heleyttä. Luminosin taito ja puhtaus tulevat hyvin esiin Eric Whitacren teoksees Lux Aurumque. Seal Lullaby´ssa taas heijaa pehmeä mosaiikkimainen kudos. Gabriel Faurén Cantica de Jean Racinessa pianon avara sointi vähän häiriköi kuoron tasapainoa. Faurén Libera men solistina paistattelee baritoni Juha Kotilainen. Luminosin tavoitteena näyttäisi olevan kuivaksi kierretyn soinnin torjunta. Kuoro osaa ohentaa mutta olla myös ohentamatta sointiaan. Elävyys kasvaa moisesta uppiniskaisuudesta, plussaa! Äänityksen lievä kaikuisuus johtunee tilan lisäksi äänitysteknisistä syistä. Aboa Nova Ensemble soitanta sekä korostaa kuoron osuutta että muovaa kokonaisuuksien sointirikkautta. Sovitukset ovat tyylikkäät, Sauli Hannuksela ja Erkki Lasonpalo johtajat paikallaan. Pianisti Ilmo Ranta ja urkuri Markku Hietaharju ovat paljon vartijat. Vain teosesittelyjä kaipasin levyvihkoseen." Demokraatti/Matti Saurama 22.12.2016 "Mitä tapahtuu, kun 13 naista antaa yhdessä valtavan energiansa rakkaimmalle harrastukselleen – nöyrästi, mutta ammattimaisen ylpeästi? Syntyy levy ´in lucem ´ – valossa!" Kulttuurihaitari 4/2016  "Naisyhtye Luminoksen ensilevy esitteli hauskan konseptin: persoonallinen ensemble laulaa johtajansa sovituksia ja kutsuu mukaan muita muusikoita. Nyt Sauli Hannuksela on sovittanut naisäänille eteeristä henkisyyttä tihkuvia kuorohittejä renessanssista romantiikkaan ja Oja Gjeilon kaltaisiin nykykuorosuosikkeihin. Alkuperäiset orkesteriosuudet ovat muuntuneet kamariorkesteri- tai pianosäestyksiksi. Kappalelistaus muistuttaa hengellisen kuoromusiikin best of-kompilaatioita. [..]  Uruilla täydennettyn ja Erkki Lasonpalon johtama Aboa Nova-kamariorkesterin verevä soitto tasapainottaa tilannetta hieman. " Rondo/Auli Särkiö 1/2017

Additional information

Weight0,101 kg

Tracks:

  • Rossini, Gioachino (1792-1868)

1Petite Messe solennelle: O salutaris hostia3:08FIABA1600565
  • Fauré, Gabriel (1845-1924)

2Cantique de Jean Racine5:16FIABA1600566
  • Byrd, William (1540-1623)

3Ave verum corpus3:35FIABA1600567
  • Webber, Andrew Lloyd (b.1948)

4Requiem: Pie Jesu3:28FIABA1600568
  • de Victoria, Tomás Luis (1548-1611)

5O sacrum convivium3:38FIABA1600569
  • Franck, César (1822-1890)

6Messe à 3 voix, Op. 12: Panis angelicus3:36FIABA1600570
  • Whitacre, Eric (b.1970)

7Lux Aurumque3:14FIABA1600571
  • Fauré, Gabriel (1845-1924)

8Requiem, Op. 48: Libera me4:42FIABA1600572
  • Lotti, Antonio (1667-1740)

9Crucifixus2:47FIABA1600573
  • Fauré, Gabriel (1845-1924)

10Requiem, Op. 48: In paradisum3:22FIABA1600574

Reviews

“Turun suunnalta on kuulunut viime vuosina mukavia kuorouutisia, uusimpana Alban nyt julkaisema levyllinen Luminos-yhtyeen valomusiikkia “In lucem”. Kolmetoistahenkisen naisäänistä koostuvan lauluyhtyeen tekemisestä välittyy paitsi aito into, myös näkemyksellisyys musisoinnin ja äänentuoton kehittämisessä. Miellyttävästi äänitetty ja työstetty sointi sekä laadukkaat avustajat tekevät tästä valolevystä kelpo ehdokkaan marraskuun synkkyyttä hälventämään. Gabriel Faurén vokaalimusiikkia—osin naisäänille sovitettuna—kuullaan useamman numeron verran, ja vuonna 1970 syntyneen yhdysvaltalaisen Eric Whitacren aistikkaita kuorosävellyksiäkin on mukaan päässyt kaksi, mutta muuten jokainen numero on eri säveltäjältä, eri teoksesta. Kokonaisuus on saatu kuitenkin kiitettävästi sopivan yhtenäiseksi samalla kun avustajat tuovat mukaan lisää soinnillista vaihtelua. Suomalaisissa amatöörikuoroista useatkin rohkeasti tavoittelevat kvaliteetteja, joihin kaikki ammattilaiseksi itseään kutsuvatkaan eivät aina yllä. Turun kupeesta Ruskolla syntynyt Luminos on rohkea ja tervetullut lisä tähän joukkoon.”
Yle Klassinen/ Ville Komppa 25.11.2016

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

“Gioachino Rossinin Petite Messe solennelle, O salutatis hostia on valon heijastuksia täynnä. Pieni teos on turvasatama, josta lähteä, jonne palata. Tomás Luis de Victorin O sanctur convivium puolestaan tarjoaa vaivatonta pitkälinjaisuutta. William Byrdin Ave verum corpuksessa on  ylittämätöntä englantilaistyyliä. Norjalaisen Ola Gjeilon (s. 1978) Northern Lights tarjoaa teennäisen kompleksisuuden sijaan lämpöä ja heleyttä. Luminosin taito ja puhtaus tulevat hyvin esiin Eric Whitacren teoksees Lux Aurumque. Seal Lullaby´ssa taas heijaa pehmeä mosaiikkimainen kudos. Gabriel Faurén Cantica de Jean Racinessa pianon avara sointi vähän häiriköi kuoron tasapainoa. Faurén Libera men solistina paistattelee baritoni Juha Kotilainen. Luminosin tavoitteena näyttäisi olevan kuivaksi kierretyn soinnin torjunta. Kuoro osaa ohentaa mutta olla myös ohentamatta sointiaan. Elävyys kasvaa moisesta uppiniskaisuudesta, plussaa! Äänityksen lievä kaikuisuus johtunee tilan lisäksi äänitysteknisistä syistä. Aboa Nova Ensemble soitanta sekä korostaa kuoron osuutta että muovaa kokonaisuuksien sointirikkautta. Sovitukset ovat tyylikkäät, Sauli Hannuksela ja Erkki Lasonpalo johtajat paikallaan. Pianisti Ilmo Ranta ja urkuri Markku Hietaharju ovat paljon vartijat. Vain teosesittelyjä kaipasin levyvihkoseen.”
Demokraatti/Matti Saurama 22.12.2016

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

“Mitä tapahtuu, kun 13 naista antaa yhdessä valtavan energiansa rakkaimmalle harrastukselleen – nöyrästi, mutta ammattimaisen ylpeästi? Syntyy levy ´in lucem ´ – valossa!” Kulttuurihaitari 4/2016  “Naisyhtye Luminoksen ensilevy esitteli hauskan konseptin: persoonallinen ensemble laulaa johtajansa sovituksia ja kutsuu mukaan muita muusikoita. Nyt Sauli Hannuksela on sovittanut naisäänille eteeristä henkisyyttä tihkuvia kuorohittejä renessanssista romantiikkaan ja Oja Gjeilon kaltaisiin nykykuorosuosikkeihin. Alkuperäiset orkesteriosuudet ovat muuntuneet kamariorkesteri- tai pianosäestyksiksi. Kappalelistaus muistuttaa hengellisen kuoromusiikin best of-kompilaatioita. [..]  Uruilla täydennettyn ja Erkki Lasonpalon johtama Aboa Nova-kamariorkesterin verevä soitto tasapainottaa tilannetta hieman. ”
Rondo/Auli Särkiö 1/2017