ABCD 501 PolskaPandolfi

Duration: 51:04

19,00 

Description

Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan sekä cembalisti Tea Polson albumi "Polska Pandolfi" julkaisu yhdistää albumilla soittavien muusikoiden mukaan "virtuoosisia ja omalaatuisen äkkivääriä käänteitä sisältävää Pandolfi Meallin varhaisbarokkimusiikkia melkein yhtä kiperiin eteläpohjalaisiin polskiin ja kummankin musiikilliset koukut saavat taatusti veren kiertämään ja tahtijalan vipattamaan". Kolminkertaisesti Emma-palkittu Kreeta-Maria Kentala on opiskellut viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa, Tukholmassa Edsbergin musiikkikoulussa sekä barokkiviulua Alankomaissa HKU-taideyliopistossa, Hilversumissa. Hän konsertoi eri orkesterien solistina, konserttimestarina ja johtajana, kuten myös soolo- ja kamarimusiikkiprojekteissa. Kentala on saanut Yleisradion Vuoden levy -tunnustuksen sekä ääni- ja kuvatallennetuottajien Janne-palkinnon. Hän esittää mielellään ohjelmistoja tuntemattomilta säveltäjiltä ja harvoin kuultuja sävellyksiä sekä sekoittelee mielenkiintoisesti eri tyylilajeja keskenään. Kaikki tämä kuuluu myös uudella albumilla. Tea Polso on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri, joka on erikoistunut varhaismusiikkiin ja kirkkomusiikkiin. Hän on työskennellyt sekä kirkko- että konserttimuusikkona. Parhaillaan Polso työskentelee useissa yhtyeissä cembalistina ja urkurina. Hän on myös Seinäjoen Vanhan musiikin tapahtuman johtaja. Giovanni Antonio Pandolfi Mealli (1624–1687) oli italialainen säveltäjä ja viulisti, jonka elämästä ei tiedetä paljoakaan. Hän toimi Tirolissa arkkiherttua Ferdinand Karlin hovissa hovimuusikkona ja herttuan kuoltua muutti Sisilian Messinaan. Tirolissa hänen sävellyksiään julkaistiin kaksi kokoelmaa ja Sisiliassa yksi. On jopa väitetty, että Pandolfin kokoelmat tekivät tästä itävaltalais-saksalaisen viulukoulun perustajan ja kummisedän. Kreeta-Maria Kentala ja Tea Polso asuvat molemmat Pohjanmaalla ja ovat innokkaita Pohjois-Suomen musiikkielämän tukijoita. He keksivät yhdistää uudella albumillaan Pandolfin sonaatteihin Pohjanmaalaista polskamusiikkia, joka juontaa juurensa samoihin aikoihin kuin Pandolfi eli. Pohjanmaalainen polskan aikakausi jatkui aina 1800-luvun lopulle asti, jopa 1900-luvun alkupuolelle – pidemmälle kuin missään muualla Suomessa. Kentalan ja Polson mukaan Pandolfin musiikin ja Pohjanmaan polskien yhteisiä piirteitä ovat modaalisuus, erityisesti doorinen sävy, samankaltaiset tanssirytmit ja kansanomaiset melodiset kulut sekä soinnutukset.

Tracks:

  • Bandolfi Mealli, Giovanni Antonio (1624-n.1687)

1Kuusi polskaa Vöyriltä ja Pedersörestä – G. A. Pandolfi Mealli: Sonata Quarta "La Castella", Op.3 No.411:57FIABA2100022
2Kuusi polskaa Vöyriltä ja Pedersörestä – G. A. Pandolfi Mealli: Sonata Quarta "La Castella", Op.3 No.412:9FIABA2100023
3Limpärin polska – Tallarin neljäs (arr. Arto Järvelä) – Peli-Jussin polska – G.A. Pandolfi Mealli: Sonata Prima "La Bernabea", Op.4 No.110:47FIABA2100024
4Taklax Gee – 9:45 Kruununpudotuspolska – Bagg-Matts Polska – G.A. Pandolfi Mealli: Sonata Terza "La Melana", Op.3 No.39:45FIABA2100025
5G.A. Pandolfi Mealli: Sonata Prima "La Stella", Op.3 No.1 – Rahapolska – Raharinki6:45FIABA2100026

Reviews

⋆⋆⋆⋆

Kentala  & Polso: Polska Pandolfi (Alba).
Polska Pandolfi limittää ainutlaatuisella tavalla pohjalaisia polskia sekä italialaisen varhaisbarokin säveltäjän Giovanni Antonio Pandolfi Meallin sonaatteja.
    Viulisti Kreeta-Maria Kentalan ja cembalisti Tea Polson luoma täyteläinen kokonaisuus suosii joviaalia aurinkoisuutta, mikä istuu keväiseen aikaan. Pohjalaisen talonpoikaistuvan syke sulautuu itävaltalaisen hovin elämään ihailtavan sujuvasti.
12.4.2021 Ilkka-Pohjalainen


fMQ – Finnish Music Quarterly

Folk music meets Baroque violin – with harpsichord on the side

by Tove Djupsjöbacka

“The contrasts found in polska tunes reflect the structures of Pandolfi’s sonatas quite wonderfully. The transitions between the two genres are bold and invigorating.”

Violinist Kreeta-Maria Kentala is not only one of Finland’s most highly appreciated Baroque specialists; she is also a fiddler through and through, having grown up with folk music in Kaustinen. Here, she continues on the dualist path introduced on her award-winning solo album Side by side. Her duo partner on the present disc, harpsichord player Tea Polso, is similarly musically bilingual.

On Polska Pandolfi, Kentala and Polso pair traditional polska tunes from Ostrobothnia with violin sonatas by Giovanni Antonio Pandolfi Mealli. Pandolfi’s sonatas are characterised by abrupt mood shifts, and his sonata structures are often loosely conceived, which makes it all the easier to slip smoothly into folk music. The traditional polska is a genre embracing a wide variety of moods, from mystical meditation to partying hard, but on this disc there is a definite scarlet thread linking folk to Baroque. Indeed, the contrasts found in polska tunes reflect the structures of Pandolfi’s sonatas quite wonderfully.

The transitions between the two genres are bold and invigorating, just as on Kentala’s solo album, but the harpsichord obviously lends a wider range of arrangement potential. The performances are robust and rhythmic, and Polso has some solo passages as well. Making musical worlds collide in this fashion is particularly fascinating, because rather than presenting a fusion or creating original music from a range of influences, this concept involves a dialogue between musical worlds where neither loses any of its particular characteristics.

Kreeta-Maria Kentala & Tea Polso: PolskaPandolfi

Alba ABCD 501

Translation: Jaakko Mäntyjärvi
Finnish Music Quarterly 19.8.2021


Polskan ja varhaisbarokin onnellinen kohtaaminen

Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentala on aiemminkin yhdistellyt kaustislaisia pelimannijuuriaan vanhaan taidemusiikkiin, mutta yhdessä cembalisti Tea Polson tehty levyuutus “PolskaPandolfi” hykerryttää luontevuudellaan. Eteläpohjalaisten kansanmusiikkipolskien ja Giovanni Antonio Pandolfin varhaisbarokkisonaattien välille rakentuu vankka silta, jonka huimaavista korkeuksista ainakin itse näin kaksi eri genreä uudella tavalla.

Kare Eskola, YLE Uudet levyt 15.4.2021
Voit lukea koko arvostelun täältä.