ABCD 458 Early music in the latest way

Quartet Ajaton

Duration: 37:09

19,00 

Description

Quartet Ajaton toinen albumi "Early Music in the Latest Way". Nimensä mukaisesti albumi sisältää vanhaa musiikkia, pääasiassa renessanssi- ja barokki-aikakausien sävellyksiä, jotka erikoisen yhtyeen lämpimässä mutta epäsovinnaisessa syleilyssä saavat uuden, perinteisestä merkittävästi poikkeavan tulkinnan.   Muusikoiden taustat ulottuvat laajalle: jazzmusiikista barokkiin, argentiinalaisesta tangosta nykymusiikkiin, improvisointiin ja kaiken maailman kokeiluun. Tämä on tehnyt kvartetin musisoinnista varsinaista löytöretkeilyä jo kuuden vuoden ajan.   "Halusimme luoda sillan menneisyyden ja nykyisyyden välille; sellaisen aikaa kestävän maisemasillan, josta on näkymiä sekä uuteen että vanhaan – ja josta katsellessaan huomaa musiikissa yhä uusia yksityiskohtia" kuvailee Mia Simanainen.   Mikä kumma kokoonpano? -Laulajatar Mia Simanaisen v. 2014 perustama eriskummallinen kvartetti puhaltaa määritelmät taivaan tuuliin elegantisti. -Gambataiteilija Mikko Perkola tunnetaan ennen kaikkea sielukkaana vanhan musiikin tulkitsijana, Kari Ikonen kosmopoliittina jazzmuusikkona ja -säveltäjänä, Henrik Sandås virtuoottisena tango-velhona ja Mia Simanainen pohjoiseurooppalaisen jazzmusiikin puhdasäänisenä tulkitsijana. Tässä yhtyeessä avarakatseiset taiteilijat sukeltavat yhdessä tuntemattomiin vesiin luodakseen jotain ennenkuulematonta. -Yhtye julkaisi esikoisalbuminsa "Elixir" (Eclipse Music) v. 2016, ja videokokoelman v. 2018. Ohjelmistokin on ollut kuin kokoelma poikkeuksia, jossa improvisoidut maisemat, kansanmusiikilliset säkeet, 1500-luvun luuttulaulut sekä originaalisävellykset muodostavat yllätyksellisen kokonaisuuden. -Quartet Ajaton on tehnyt kiertueita ja konserttimatkoja esiintyen Suomen lisäksi Englannissa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä.

Tracks:

  • Chardavoine, Jehan

1MIGNONNE, ALLONS VOIR SI LA ROSE1:47
  • Dowland, John

2Come Again4:32
  • Marais, Marin

3Improvisation On“ Les Voix Humaines"4:14
  • Purcell, Henry

4When I Am Laid In Earth4:5
  • Dowland, John

5Awake, Sweet Love3:57
  • Trad.

6Waka Wanha Wäinämöinen5:26
  • Blow, John

7The Self Banished6:18
  • Dowland, John

8Now, O Now, I Needs Must Part2:36
  • Trad.

9Waka Wanha Wäinämöinen5:26

Reviews

Ujeltaen aikain halki

Konsertit

Sibbe Live:
Quartet Ajaton
Sibelius-museossa 28.10.

Laulaja-muusikko-säveltäjä Mia Simanainen (s.1970) perusti Quartet Ajattoman 2014, agendana rikkoa musiikillisia rajoja ja tuoda John Dowlandin (1563–1626) kaltaisten mestarien musiikkia tähän päivään.
Samaa materiaalia on tutkittu taajaan. Vanhan musiikin yhtyeet ovat ennallistaneet teoksia tarkasti periodisoittimin Stingille taas Dowland edustaa ensimmäistä pop-laululyyrikkoa.
Quartet Ajattoman ideat säväyttivät esikoislevyllään Elixir (Eclipse Music 2016) ja sitä esitelleessä Flame Jazz -konsertissa. Laulaja sovelsi jazzin keinoja sanattomasta melodian kuljetuksesta scatiin, instrumentaatio taas ulottui viola da gambasta Moog-syntetisaattoriin. Eroa alkuteoksiin kiskoi myös moderni sointi: sovitukset kurkottivat tangonuevosta progeen ja edelleen nykymusiikkiin.

Keskiviikkona nelikko palasi Turkuun soittaen uuden albuminsa Early Music in the Latest Way (Alba 2020) julkaisukonsertin Sibelius-museossa.
Kvartetti tutki entistä korostuneemmin puolen vuosituhannen takaisia originaaleja nykynäkökulmasta. Ensiesittelyssä Kari Ikosen Moodin rooli korostui paikoin niin, että se peitti alleen Simanaisen laulun, Markus Hohtin sellon ja Henrik Sandåsin bandoneónin. Levyllä soivat elementit ovat tasapainossa ja balanssi löytynee livenäkin säätämällä.
Nelikko ammensi tuoreen albumin sävelmistä aistit auki. Dowlandin Awake, Sweet Love muovattiin temperamentikkaaksi Astor Piazzollan viistot sointipinnat mieleen tuovin melodiaratkaisuin; Now, O Now, I Needs Must Part taas ujutettiin ilmoille tangonuevomaisella bandoneónin koputtelulla sekä palkeiden sivelyllä ja plaraamisella.
Come Againin karnevalistinen saundi sytytti vuorostaan muistumia crossover-kokoonpanosta Sky, joka kiilasi Brittien listakärkeen Bach-tulkintansa siivittämänä 1980.
In Darkness Let Me Dwellissä korostui akustisten instrumenttien merkitys yhtyeen soinnillisessa dynamiikassa sellon ja bandoneónin vuoropuhelun muodossa – sellon glissando lopetuksessa oli hieno oivallus.
Simanaisen taipuisa fraseeraus ankkuroi erilaiset irtiotot inhimilliseen kokemukseen orgaanisesti.

Matti Komulainen


Keskisuomalainen

Levyarvio: Uuden ja vanhan musiikin onnistunut symbioosi Quartet Ajattomalta

EARLY MUSIC IN THE LATEST WAY

Quartet Ajaton
Mia Simanainen, laulu
Henrik Sandås, bandoneón
Kari Ikonen, moog-syntetisaattori
Mikko Perkoila, viola da gamba
Alba

Levyn tunnelma on rauhallinen ja luo hyvinkin tunnelmallisia tuokiokuvia.

Quartet Ajattoman toisella levyllä tehdään aikamatka uuden ja vanhan musiikin välillä. Lähinnä renessanssin ja barokin aikaisia sävellyksiä käsitellään nykyaikaisin keinoin, sekä osittain nykyaikaisin soittimin. Yhtyeen laulajan Mia Simanaisen tausta on lähinnä pohjoiseurooppalaisen jazzin tulkkina, joka kuuluu selkeästi hänen tulkinnoissaan. Myös kaikki muut yhtyeen jäsenet ovat oman alansa huippuja ja tekevät levyllä sen mukaista jälkeä. Levyn tunnelma on rauhallinen ja luo hyvinkin tunnelmallisia tuokiokuvia. Erityisesti pidin Henry Purcellin When I am Laid in Earth -laulun herkästä tulkinnasta.

Uudemman ajan soittimista bandoneón ja syntetisaattori sopivat mielestäni hyvin tähän ajattomaan musiikkiin. Onhan moog omalla sarallaan suuri uranuurtaja ja bandoneonin juuretkin johtavat kirkkomusiikkiin. Kokonaisuutena nämä soittimet yhdessä lauluäänen ja viola da gamban luovat ainutlaatuisen, mukaansa tempaavan äänimaailman. Kaikki on tehty hyvällä maulla ja korkealla ammattitaidolla.

Jari Pitkänen Keskisuomalainen, 8.11.2020