Kuvaus
“Romantiikan ajan transkriptiot ovat Risto-Matti Marinin erikoisalaa, ja sellaisella alkaa tämäkin levy, Lisztin näkemyksellä Johann Sebastian Bachin Fantasiasta ja fuugasta g-molli uruille. Liszt muuntaa Bachin kahdelle kädelle ja jalkiolle kirjoittaman urkutekstuurin 1800-luvun romanttiselle konserttipianolle; Liszt ei tavoitellut barokkista autenttisuutta eikä sitä tee Marinkaan. Lopputulos on hyvä, pianisti on selvästi omimmalla alueellaan.
Levyn päänumero onkin selvästi Lisztin Sonaatti h-molli, joka nousee loistokkaaksi Risto-Matti Marinin käsissä. Koskettimiston ja soittimen hallinta on Marinille luonteva itsestäänselvyys, ja hän kykenee toteuttamaan visionsa Lisztin järkälemäisestä puolituntisesta draamasta vakuuttavasti. Ehkä vaikuttavinta on se, kuinka Marin kykenee sekä pitämään kiinni motiivien karakterisoinneistaan että ylläpitämään lineaarisia elementtejä, teoksen harmonista rakennetta ja pitkän aikavälin temposuhteita, pysytellen samalla pianisistessa taiturillisessa hurmoksessa. Selkokielisemmin ilmaistuna hän kykenee rakentamaan ja kannattelemaan draamaa Lisztin äärimmäisen vaativan pianotekstuurin pyörteissä.”
Yle Klassinen/Ville Komppa 30.9.2016
“Risto-Matti Marin on löytänyt oman kenttänsä täysromanttisen virtuoosimusiikin ja pianismin kultakaudelta, jossa herkimmät sävyt eivät aina pääse häiritsemään massalle ja kokovartalotekniikalle perustuvaa suoritusta. Marinin leipälaji, transkriptiot ja marginaaliin jääneiden kuriositeettien esittely, on tällä kertaa sivuosassa hänen ottaessaan pitkästä aikaa rohkean hypyn kohti perusrepertuaaria, jonka ääressä Marin ei olekaan enää yksinäinen erikoismies. Tähän kastiin kuuluu vain Lisztin sovitus Bachin fantasiasta ja fuugasta, mikä kuitenkin täydentää levyn kokonaismuodon. Marinin erityispiirre on soiton estottomuus ja voima ilman paiskontaa. Harvassa ovat ne pianistit, joilla on ravistaa hihastaan niin sumeilematonta virtuoosisuutta kuin Marin Lisztin Bach-revittelyssä. Myös Schubertin vauhdikkaimmissa osissa Marin esittelee ranteidensa ruispitoisuutta sangen epäwieniläisäittäin nostamalla säveltäjän sisäisen sankarin ryminällä framille. Lisztin h-molli-sonaattia en muista suomalaisen levyttäneen, mutta taatusti muistaisin, jos se olisi yltänyt Marinin tasolle. Lyyrinen tai hienostunut olisivat vääriä sanoja kuvailemaan Marinin virtaviivaista ja määrätietoista fraseerausta. Ei sellaista osaa kaivatakaan, kun tarjolla on maksimaalista intohimoa ja hämmästyttävää taitoa, joka pitää mukanaan lopun jäähdyttelyyn saakka.”
Rondo Classic/ Jaani Länsiö 11/2016
