Kuvaus
Lue arvio/See the review: MusicWeb International
–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
“Trumpetisti Pasi Pirinen on levyttänyt Alballe kolme trumpettikonserttoa: Jouni Kaipaisen, Joseph Haydnin ja Henri Tomasin. Tarkastelukulmasta riippuen ohjelmisto on joko sekava tai kattava. Jouni Kaipaisen konsertto vuodelta 2003 ei ole säveltäjän viimeistellyimpiä teoksia.
Osaltaan teos oli aloittamassa nykymusiikkitrendiä, jossa vahvasti bassotettujen, svengaavasti särisevien, harvaan vaihtuvien sointujen päällä tapahtuu korkeintaan kolme asiaa.
Pirinen tavoittaa miellyttävän, jopa pehmeän soinnin, jossa on muutakin kuin metallia.
Levyn hauskinta antia on Tomasin viihdemusiikkiaineksilla leikittelevä mutta silti painokas konsertto vuodelta 1948. Pirinen tiluttaa jazz-sävyisiä sooloja ja herkuttelee savuisilla yökerhosoinneilla, mutta pitäytyy silti taidemusiikin rajoissa, ehkä turhaankin.”
Yle Uudet levyt/Kare Eskola 22.10.2014