Olli Koskelin

Olli Koskelin (16.4.1955) opiskeli sävellystä Jukka Tiensuun, Eero Hämeenniemen sekä ranskalaisen säveltäjän Tristan Murailin johdolla. Koskelin opiskeli klarinetin soittoa Helsingin Konservatoriossa ja musiikkitiedettä Helsingin Yliopistossa. Koskelin on opettanut Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella vuodesta 1987. Hän on opettanut myös Helsingin Yliopistossa, Sibelius-Akatemiassa ja Aalto yliopistossa. Koskelinin sävellystuotanto on yhtälailla moninainen kuin hänen sävellyksen opettajavalintansa. Hänen tyylillisesti laaja tuotantonsa sisältää neoimpressionistiset pianoteokset Courbures (1989) ja Pianokonsertto (1993) kuin myös jälkiekspressionismia heijastavan Music for string Quartet (1981) ja äärimmäisen virtuoottisen klarinettiteoksen Exalté (1985/1991) sekä … like a planet silently breathing teoksen (1993), joka on tekstuurillisesti täyteläinen, lähes romanttinen sävellys. Nämä kolme tyylisuuntausta ovat olleet vahvasti läsnä Koskelinin tuotannossa. Koskelin käyttää usein yläsävelsarjaa samoin kuin ranskalaiset spektrimusiikin säveltäjät ja on välttänyt dramaattisia huipentumia monissa varhaisissa sävellyksissään. Pehmeät harmoniat, rauhallisesti kaareutuvat melodiat, kiirettömät, levolliset rytmipulssit ja koherenssit sekä johdonmukaiset tunnelmat ovat selvästi kuultavissa hänen sävellyksissään Uurre (1997) kamariyhtyeelle, Miniatures (1997) jousikvartetolle ja Circles Within 19 jousisoittimille. Tanssiteoksiin sävelletty musiikki on tärkeä osa Koskelinin tuotannossa: yhtenä esimerkkinä Coldstar (Kylmäntähti) yli tunnin kestävä teos, jonka materiaalista hän on säveltänyt …like a planet silently breathing -orkesteriteoksen. Yksi hienostuneimmista, hauraan taidokkaista Koskelinin sävellyksistä on sopraanolle ja viidelle soittimelle sävelletty Breaking the silence (1991). Matsuo Bashon kahdeksan haikua ovat olleet inspiraationa sävellyksen kirkkaalle ja selkeälle äänimaisemalle. Haikut yhdistyvät kiinteästi, tiiviisti ja hienovaraisen meditatiivisesti kokonaisuudeksi. Haikut ovat olleet inspiraationa myös instrumentaaliteoksessa 7 Haiku huilulle ja kitaralle (2019). 2000-luvun teoksissa kuten Tintinnio soolohuilulle (2003), Tintinnio II (2021), Huilukonsertto (2001) ja Jousikvartetto no. 1 (2004) Koskelin on jatkanut hauraan, hienostuneen soinnin säveltämistä, mutta on myös palannut varhaisteosten ekspressionismiin. Nämä kaksi tyylisuuntausta yhdistyvät Sellokonsertossa (2012/18) sekä teoksissa X’three soolosellolle (2003/18), Animal II bassoklarinetille (2019/20) ja Pianokonsertto II (2022).