Siirry sisältöön

Esittely

Uhtuan kuu sisältää kahdeksan Hannu Virtasen säveltämää ja sanoittamaa laulua, joita ei ole aiemmin julkaistu äänitteellä. Vanhin niistä Nyyrikintie 8 on tehty vuonna 1977 ja viimeisin Aamun auringossa vuonna 2015. Lisäksi levyn lopussa on bonuksena neljä Virtasen sävellystä 1970-luvun lopulta ja 1980-luvun alusta Annastuuna-yhtyeen esittämänä.

Hannu aloitti laulujen tekemisen 1970-luvulla sanoittamalla ne itse. Myöhemmin hän sävelsi lauluja kansanperinteen ja useitten lyyrikoitten teksteihin. Myös omia sanoituksia syntyi – kaikkiaan noin kolmasosaan lauluista. Nyt hänen laulujaan löytyy noin 100 Annastuunan, Kulkuripoikien, Suomen Miesorkesterin, Iso Karhun ja Ahoyn levyiltä. Lisäksi lauluja on taltioitu Yleisradion radio- ja TV-ohjelmiin.

Sävellykset Hannu on alusta lähtien tehnyt laulamalla kitaraa soittaen. 1980-luvulla hän alkoi tehdä lauluihin myös valmiit introt ja väliosat. Tavoite oli, että sävellys, sovitus ja tulkinta tukevat voimakkaasti tekstin sanomaa.

Uhtuan kuu -laulujen toiseksi esittäjäksi Hannu kutsui Freija-yhtyeen solistinaan Maija Karhinen-Ilo. Freija on tehnyt musiikkia omalla kansanmusiikista ammentavalla tyylillään ja tunnistettavalla saundillaan jo vuodesta 2005. Kansanmusiikin ammattilaisista koostuva yhtye on saanut tunnustusta monilta tahoilta. Toiseksi kokoonpanoksi levylle saatiin duo Timo Alakotila & Maria Kalaniemi solistinaan Tero Pajunen. Alakotila ja Kalaniemi kuuluvat uuden kansanmusiikin arvostetuimpiin muusikoihin Suomessa. He ovat soittaneet erilaisissa kokoonpanoissa ja esiintyneet lukuisissa konserteissa ympäri maailman. Tero Pajunen on moniulotteinen laulaja, lauluntekijä ja multi-instrumentalisti. Hänen lauluaan ja laulujaan kuullaan levyillä ja lavoilla etenkin kansanmusiikin ja lastenmusiikin kentillä.

Bonuskappaleissa esiintyy taannoinen tamperelainen Annastuuna-yhtye kahdella muusikolla täydennettynä.

Kappaleet

  1. 1.Uhtuan Kuusäv. Hannu Virtanen · san. Hannu Virtanen · sov. Freija, Timo Ruottinen, Timo AlakotilaISRC FIABA26000283:23
  2. 2.Aamun auringossasäv. Hannu Virtanen · san. Hannu Virtanen, Kössi Kaatra, trad., Anna Ahmatova, Pentti Saaritsa, Timo K. Mukka · sov. Freija, Timo Ruottinen, Timo AlakotilaISRC FIABA26000292:59
  3. 3.Torstai toivoa täynnäsäv. Hannu Virtanen · san. Kössi Kaatra, Hannu Virtanen, trad., Anna Ahmatova, Pentti Saaritsa, Timo K. Mukka · sov. Timo Alakotila, Freija, Timo RuottinenISRC FIABA26000303:18
  4. 4.Jokisäv. Hannu Virtanen · san. Hannu Virtanen, Timo K. Mukka, trad., Kössi Kaatra, Anna Ahmatova, Pentti Saaritsa · sov. Timo Alakotila, Freija, Timo RuottinenISRC FIABA26000313:06
  5. 5.Krokotiilin kyyneleetsäv. Hannu Virtanen · san. trad., Anna Ahmatova, Timo K. Mukka, Kössi Kaatra, Hannu Virtanen, Pentti Saaritsa · sov. Freija, Timo Alakotila, Timo RuottinenISRC FIABA26000322:15
  6. 6.Parananlummesäv. Hannu Virtanen · san. trad., Anna Ahmatova, Timo K. Mukka, Kössi Kaatra, Pentti Saaritsa, Hannu Virtanen · sov. Timo Ruottinen, Timo Alakotila, FreijaISRC FIABA26000332:52
  7. 7.Nyyrikintie 8säv. Hannu Virtanen · san. Anna Ahmatova, Kössi Kaatra, Pentti Saaritsa, Timo K. Mukka, trad., Hannu Virtanen · sov. Timo Ruottinen, Freija, Timo AlakotilaISRC FIABA26000342:58
  8. 8.Varjosäv. Hannu Virtanen · san. Pentti Saaritsa, Anna Ahmatova, Kössi Kaatra, Timo K. Mukka, Hannu Virtanen, trad. · sov. Freija, Timo Alakotila, Timo RuottinenISRC FIABA26000354:12
  9. 9.Mettänneittyestäsäv. Hannu Virtanen · san. trad., Pentti Saaritsa, Kössi Kaatra, Anna Ahmatova, Timo K. Mukka, Hannu Virtanen · sov. Timo Alakotila, Freija, Timo RuottinenISRC FIABA08000212:05
  10. 10.Laulua kuunnellessasäv. Hannu Virtanen · san. trad., Timo K. Mukka, Hannu Virtanen, Kössi Kaatra, Anna Ahmatova, Pentti Saaritsa · sov. Freija, Timo Ruottinen, Timo AlakotilaISRC FIABA08000262:13
  11. 11.Taksvärkistä kotiinsäv. Hannu Virtanen · san. Timo K. Mukka, Pentti Saaritsa, Anna Ahmatova, Kössi Kaatra, Hannu Virtanen, trad. · sov. Freija, Timo Ruottinen, Timo AlakotilaISRC FIABA08000341:32
  12. 12.Mie rakastan niinko lintusäv. Hannu Virtanen · san. Anna Ahmatova, Timo K. Mukka, trad., Pentti Saaritsa, Kössi Kaatra, Hannu Virtanen · sov. Timo Ruottinen, Timo Alakotila, FreijaISRC FIABA08000231:55

Lisätiedot

Kataloginumero
ABCD 498
EAN
6429811264199
Äänitysvuosi
2009–2025
Julkaisuvuosi
2026
Formaatti
CD

Kategoriat

Muita julkaisuja samoilta tekijöiltä

Liittyviä julkaisuja

Luonnos

Aino-tytöt, Ilari Hongisto, Arja Kastinen

Blu-ray+CD

Travelin' Home

Masa Orpana, Jonni Seppälä, Ville Vallila ym.

2014 · CD

Jälkeenpäin

Annimaria Rinne, Seppo Kantonen, Manuel Dunkel ym.

2019 · CD