Siirry sisältöön

Esittely

Meriläinen
Salmenhaara
Tiensuu
Tulve
Vasks
Epifania
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
Juha Kangas, kapellimestari
Mitä kuultavinta oman aikamme musiikkia
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin hieno uutuuslevy Epifania* sisältää teokset viideltä aikamme säveltäjältä. Peräti neljä teoksista soi nyt maailman ensilevytyksenä.
Levyllä kuullaan:
- Jukka Tiensuun (s. 1948) Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille säveltämä Sulci vuodelta 2011, joka Jouni Kaipaisen sanoin on "sykähdyttävää ja riemukasta kuultavaa, mahdollisesti jopa poikkeuksellisen kirkkaasti hahmottuvaa olematta missään kohdassaan arvattavaa tai itsestään selvää".
- Erkki Salmenhaaran (1941-2002) jousiorkesteriversio Canzonetta (1971) säveltämästään kaksiosaisesta urkukappaleesta Canzona. Savonlinnan musiikin vuoden 1972 kesäseminaarin jousiorkesteri kantaesitti Canzonettan säveltäjän johdolla, hänen kertomansa mukaan "lyhyeksi jääneen kapellimestariuran" ensimmäisessä konsertissa.
- Helena Tulven (s. 1972) vuonna 2011 Tallinnan kamariorkesterin tilauksesta syntynyt teos L'ombre derrière toi (Varjo takanasi). Se sai kantaesityksensä tammikuussa 2012 Tallinnassa Juha Kankaan johdolla. Soitinasetelmaan kuuluu kolme enemmän tai vähemmän solistista viola da gambaa sekä jousiorkesteri. Tulve lukeutuu Viron säveltäjien vahvaan keskipolveen yhtenä sen tunnetuimmista edustajista.
- Pēteris Vasksin (s. 1946) "ystävälleni Juha Kankaalle" kunnianosoitukseksi omistettu teos Epifania (2010). Säveltäjä kertoo saaneensa idean sen pääteemaan kesäisellä iltakävelyllä Itämeren rannalla.
- Usko Meriläisen (1930-2004) Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin tilauksesta vuonna 1994 syntynyt Kesäkonsertto Geasseija niehku. Meriläinen kirjoitti: "...tunnustan lähtökohtana olleen tarpeen kirjoittaa välitöntä, ehkä hieman valohämyistä, mutta onnellisen oloista musiikkia". Ja: "Ei tämä ole luonnonkuvausta. Kuten aina ennenkin, teos on ajatuksen liikettä; nyt tosin ympäristössä, jossa maahisilla ja menninkäisillä on lupa olla lähes todellisia." Teos valmistui Lapissa, Enontekiön Hetassa.
* Kreikan sana Epifania tarkoittaa yleiskielessä mm. ilmestymistä, tässä tapauksessa "vaikka alkuräjähdystä". Levy ei ole leimallisen uskonnollinen eikä nimen merkitys liene kovin ilmeinen Vasksin teoksessakaan, vaikka kristillisessä traditiossa "Epifania" tarkoittaa Jumalan tulemista maailmaan. Epifania-juhla päättää joulukauden, idässä Kristuksen kasteen juhlana (toiminnan näkyvä alku) ja lännessä syntymäjuhlan päätöksenä, Loppiaisena, Välimeren maissa erityisesti Itämaan tietäjien juhlana.

Kappaleet

  1. 1.Sulci (2011)säv. Jukka Tiensuu (b.1948)ISRC FIABA130000115:25
  2. 2.Canzonetta (1971)säv. Erkki Salmenhaara (1941-2002)ISRC FIABA13000026:24
  3. 3.L'ombre derrière toi (Varjo takanasi) (2011) kolmelle viola da gamballe ja jousiorkesterillesäv. Helena Tulve (b.1972)ISRC FIABA130000314:07
  4. 4.Epifania (2010)säv. Peteris Vasks (b.1946)ISRC FIABA130000410:36
  5. 5.Kesäkonsertto "Geasseija niehku" (Kesäyön uni) (1994)säv. Usko Meriläinen (1930-2004)ISRC FIABA130000520:19

Arvostelut

  • Pohjalaisorkesteri vie melankoliaan ja modernismiin

    ”Loistokas esitys ja äänitys silaavat näytöksen.”

    Jukka

    Helsingin Sanomat · Jukka Isopuro

  • This spectacular showcase of four world premiere recordings from Finland’s Ostrobothnian Chamber Orchestra is an awesomely-recorded demonstration of its skills.

    The most impressive is Jukka Tiensuu’s

    Sulci,

    a brilliant evocation of Bernard Hermann, capturing the insane musical fury of the chase through the snow in Nicholas Ray’s

    On Dangerous Ground

    . Tossing around spirals and vortices of sound with an enormous solo riff at one point for what sounds like the entire doublebass section,…

    Audiophile Audition · Laurence Vittes ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

  • The highlight is Helena Tulve’s oppressive and unnerving

    L’ombre derrière toi

    …there’s nothing here that’s less than fascinating, and Ostrobothnian Chamber Orchestra is to the manner born. © 2014

    Fanfare

    Fanfare · Raymond Tuttle ·

    Lue arvostelu (avautuu uuteen välilehteen)

Lisätiedot

Kataloginumero
ABCD 355
EAN
6417513103557
Äänitysvuosi
2012
Julkaisuvuosi
2013
Formaatti
SACD/CD-hybridilevy

Muita julkaisuja samoilta tekijöiltä

As in a Dream

Juha Kangas, Lilli Maijala, Olivier Thiery ym.

2019 · SACD/CD-hybridilevy

Dedicated To

Juha Kangas, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

2018 · CD

Liittyviä julkaisuja

Te Deum

Tuomas Pyrhönen

2011 · SACD/CD-hybridilevy