
Complete Piano Works
Janne Oksanen · Toivo Kuula
2019 · ABCD 445
Tekijät
- Esiintyjät
- Janne Oksanen — Piano
- Säveltäjät
- Toivo Kuula


Janne Oksanen · Toivo Kuula
2019 · ABCD 445
Nuori ja lahjakas pianisti Janne Oksanen esittää debyyttialbumillaan Toivo Kuulan koko pianotuotannon. Järvenpää-talon Steinway-flyygelillä äänitetty levy soi sävyrikkaasti ja muhkeasti tuoden Kuulan pianoteokset viimein oikeutettuun arvoonsa. Levy sisältää kaikki Kuulan tunnetuimmat kappaleet kuten Häämarssi, Lampaanpolska ja Satukuvia sekä monia unohdettuja helmiä. Toivo Kuula (1883-1918) on yhä yksi merkittävimpiä ja persoonallisimpia suomalaissäveltäjiä, jonka musiikki sisältää poikkeuksellista runollisuutta, syvyyttä ja tyylitajua. Elinaikanaan Kuulaa pidettiin Suomen taitavimpana säveltäjänä, jonka vain 20 vuotta vanhempi Sibelius saattoi ylittää. Levyn 20 kappaletta esittelevät monipuolisen paletin Kuulan säveltäjäidentiteetistä ja luvassa on unohtumattomia melodioita, sydäntä särkeviä tarinoita ja huippuluokan pianismia. Euroopassa ja Yhdysvalloissa paljon esiintynyt Oksanen (s. 1994) kertoo: "Levytykseen johtanut tie oli kuin lumipalloefekti. Alun perin minun piti esittää Kuulan pianoteokset vain kerran Sibafestillä 2018. Esitys kuitenkin herätti paljon kiinnostusta ja lopulta soitin kappaleet 7-8 kaupungissa. Näistä esityksistä sain niin paljon positiivista palautetta, että ymmärsin levylle olevan tarvetta: se olisi melkein pakko tehdä jo pelkästään merkittävän kulttuuriarvonsa takia." Oksasen kirjoittamien yksityiskohtaisten ohjelmatekstien lisäksi levyllä on harvinaisena herkkuna säveltäjän tyttärenpojan Markku Marttisen muistelmia Kuulan musiikista. Marttinen: "Jannen konsertti Musiikkitalon Camerata-salissa oli minulle suuri elämys. Ei voi olla hienompaa lahjaa suomalaisen musiikin ystäville, kuin saada nämä esitykset nyt myös levylle."
As a whole these 20 pieces portray a versatile palette of different stages of Kuula’s life, from teenage sketches (Air varié) to impressionistic moods from Paris (Fairytale Picture no 2).
Records International ·
Janne Oksanen spielt sehr ausdrucksvoll und wird den vielfältigen Stimmungen der 20 Werke gerecht.
Pizzicato · Remy Franck ·
Oksanen does a wonderful job of shedding light on much neglected but worthwhile repertoire.
American Record Guide · Sang Woo Kang ·
Geburtstag spielte Janne Oksanen das gesamte Klavierwerk Kuulas mit einer Spielzeit von etwa 80 Minuten auf CD ein.
The New Listener · Oliver Fraenzke ·
In comparison, despite my enjoyment of Jouni Somero’s recording, I find Janne Oksanen’s performance to be more concise and preferable, this is young man’s music, Kuula was only 35 when he was killed, and this is a more spirited and ‘young’ performance, one which makes the most of the Nordic fervour whilst leaning towards the French impressionists, and the young man making his mark in the world.
MusicWeb International · Stuart Sillitoe ·
Oksanen does a splendid job of bringing this music into a new light.
Fanfare · Peter Burwasser ·
Suuri kunnianosoitus Kuulan pianotuotannolle
Levyt
TOIVO KUULA
Piano Works
Janne Oksanen, piano
Alba
Vaikka Toivo Kuula ehti ennen kuolemaansa toteuttaa vain noin kymmenen vuoden aktiivisen säveltäjäuran, on hänen merkityksensä Suomen musiikkielämässä suuri. Kuulan musiikki on kansanomaista ja helposti lähestyttävää. Äänitteellä kuultavat pianoteokset antavat kattavan kuvan hänen tuotannostaan.
Pianisti Janne Oksanen on saavuttanut levyllä erinomaisesti säveltäjän runollisuuden ja…
Jari Pitkänen Keskisuomalainen 17.9.2019
Kategoriat

Heikki Liimola, Terttu Iso-Oja, Tuomas Katajala ym.
2010 · CD

Arttu Kataja, Pauliina Tukiainen
2021 · CD

Juho Alakärppä, Melis Jaatinen
2022 · CD

Jorma Hynninen, Juha Nikkola, Kymi Sinfonietta
2001 · CD

Tuomas Pyrhönen
2011 · SACD/CD-hybridilevy

Arvo Volmer, Estonian National Symphony Orchestra
2000 · CD

Aapo Häkkinen
2018 · SACD/CD-hybridilevy

Annemarie Åström, Tiina Karakorpi, Atte Kilpeläinen ym.
2019 · CD