Siirry sisältöön

Artisti

Henri Tikkanen

Baritone, Baritoni

Biografia

Henri Tikkanen on suomalainen baritoni, joka on kotoisin Kuopiosta. Hän valmistui Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta musiikin maisteriksi ja on esiintynyt ooppera- ja konserttilavoilla Suomessa ja ulkomailla. Hänen rooleihinsa kuuluvat muun muassa Guglielmo (Così fan tutte), Melisso (Alcina), Tarquinius (The Rape of Lucretia) ja Goswin von Herike (Mare ja hänen poikansa). Tikkanen on aktiivinen myös liedlaulajana ja sai Helsinki Lied -kilpailussa toisen palkinnon vuonna 2015.

Julkaisut Alballa

1 julkaisua